Otetaanpa heti alkuun pätkä Leinon Eikkaa, jonka syntymää eilen juhlistettiin Runon ja suven päivällä. Ihan lippujen kanssa! Kuten maaliskuista Minna Canthin päivääkin. Olkaatten hyvät.
Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat?
Lepinkäiset tokko ne leijuivat?
Ne tuoksuiko kukkaset tuhannet?
– Sitä hetkeä unhota et.
(Aurinkolaulun joku säkeistö)
Tämä on niitä hetkiä, kun tuntuu, ettei kesä edisty ja kasvit kasva. Ainoastaan kurpitsa kurottelee versojaan uskomattoman kauas saavistansa. Tosin tukevasti minä sitä lannoitankin. Onneksi ei tullut tuota saavia heitettyä roskiin ajastaika sitten, vaan se unohtui nurkkiin maisemaa pilaamaan. Mansikka tuottaa pari mansikkaa viikossa. Korianteri/pinaattiruukku rehottaa ja tomaatit kukkivat kilvan toistensa kanssa. Näin jo unta herkullisista pikkutomskuista. Kesäkurpitsa yrittää valloittaa koko penkin, ja olen niistä raksinut isoimpia lehtiä pois, että muutkin pääsisivät jaolle valosta. Yrttejä käyttelen tasaisesti suoraan penkistä.
Pavut kiemurtelevat ihan minne sattuu, ja tämän päivän projektina onkin raksia pajusta lisää tikkuja papujen pystyssä pitämiseksi. Hernepapuruukut, siis ne, jossa on molempia, ovat eniten tuen tarpeessa. Saisikohan EU:lta rahallista tukea?
Hontelo Auringonkukka kukkii portaalla. On aika kaunis se kukkanen. Kivan oranssinpunainen tai oikeastaan kellan- ja purppuranpunainen. Äh, täytyy otta kuva. Tiikerinliljatkin ovat riehaantuneet kukkaan! Ja linnunpoikasia räpistelee siellä täällä, mm. rastaanpoikaset otto2. Tiaisilla on ollut hyvä poikasvuosi, sinitiasen pikkuvintiöitä punkeaa melkein akkunasta sisään, samoin talitiaisen. Pidän tuossa ruokintapaikalla siementarjoilua ympäri vuoden, talvella siihen lisätään talipötkyä ja semmoista. Vähän vahvempaa evästä. Mustapääkerttukin lurittelee tässä ja punakylkirastas. Mustarastaalla on hauska tapa saapua etsimään matoja. Se pelmahtaa ensin pihapuuhun kekkasemaan ja lurittaa siinä pienen viserryksen. Pätkän vain. Sitten se hulmahtaa kasvillisuuden sekaan madonhakuun. Ja kaahaa takaisin pesälle. Nimenomaan kaahaa. Se on ainoa oikea sana kuvaamaan sen lentämistä tästä pihan poikki. Parikertaa se on melkein törmännyt päähäni. Uskomatonta, millainen viimehetken väistö sillä oli toissapäivänäkin!
 |
| Se kukkii tosi kauniisti honteloksi. |
Lopuksi vielä toinekin pätkä samasta Eikan Aurinkolaulusta:
Tai ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin?
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset?
– Sitä utua unhota et.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti