tiistai 27. syyskuuta 2011

On taas aika...

Päivittää tätäkin. Joskus vaan tuntuu melkeinpä ylivoimaiselta laittaa viime kuulumiset tarjolle.

No, sain kasan kesäkurpitsaa, paprikoita, kaksi ja puoli kiloa tomaatteja, reilusti pinaattia, uskomattomasti yrttejä, kaksi tavallista kurpitsaa ja painajaismaisesti papuja. Sato on korjattu maaruun.
Selleri ja keräkaali tuolla vielä istuvat penkissä, en vielä ole niihin kajonnut. Ja muutama pikkuinen kesäkurpitsakin vielä kasvaa. Ei siinä mitään, olen oikein tyytyväinen saavutuksiini, sillä tuolla purnukka-, ruukku-, laatikko- ja saaviviljelyksellä saadulla sadolla on hyvä tukea taloutta, joka on aina ja iänkaikkisesti kireällä. Sienestyksestä puhumattakaan. Kuivuri on huutanu punaisena viikon.

Tässä jo suunnittelen ensivuoden viljelmiäni. Kiitosta teille, joilta sain Hontelon Auringonkukan. Hontelo värjöttelee edelleen rappusillamme. Seuranaan hajanaiset kehäkukat. Ja kuten huomasittekin, niin selleri kasvaa vielä! Pieni paprikan/chilintaimikin on hengissä, varmaan se toinenkin. Basilika ei minulla kestä hengissä, näämmä.

tiistai 23. elokuuta 2011

Saapuu syys.

Pavut ja herneet on jo tuomittu kompostoitumaan. Sienipenkissä eli -viljelmässä kasvaa herkkusieni. Ostin lootan Honkonkista viime keväänä. Kurpitsat pyöristyvät ja kasvattavat ymmyriäistään. Mansikkakin tekee vielä toista kierrosta. Vähän on vetistä menoa. Tomaateista olen latvat jo katkaissut, että ehkäpä niihinkin tulee vielä punaisia tomskuja. Yhteen ei tule punaista millään. Vaikka käyn päivittäin sille kiroilemassa. Kesäkurpitsanperkeleet vaan tuottavat satoa edelleen! Ei huono, sillä tykkään tuosta mauttomasta vihanneksesta. Laitan sitä jopa tsatsikiin kurkun sijasta. Salkopavut ovat kohta katolla. Niitä ajattelin laittaa ensivuonnakin, ovat niin erinomaisen hauskoja. Niissä on valkoiset tai keltaiset pienet kukkasetkin.

Impatiensta vastaan tappelu jatkuu. Siitä etten vissiin tienneetkään. Meillä on riesana tämä paukkukukka eli jättipalsami. Sitä revitään pois tämän tuosta. Kiva kukkanen, muttei meidän kukkanen. Köynnökset aidanvieruksessa voivat melko hyvin, koska nyt on tullut vettä. Kelasköynnöskin näyttää tekevän uutta versoa.

Kesä on tosiaan mennyt rattoisasti vettä kantaessa. Ja ensivuonnakin laitan risat ämpärit, saavit ja osan taimilaatkoista hyötykäyttöön. Eli täyteen kukkasia, yleishyödyllisiä hyötykasveja ja muuta kivaa. Porkkanaakin voi kasvattaa ämpärissä, joten se laitetaan listalle. Siemenluetteloista saa kivoja idiksiä, että miten rahansa laittaisi haisemaan. Ja kysymyshän kuuluu: "Mitkä rahat?" Talven yli voi sinnitellä unelmoimalla ja vanhoja, nauhoitettuja puutarhaohjelmia katsellen. Sekä, totta kai!, blogia pitämällä. Siitä en luovu.

perjantai 12. elokuuta 2011

Satoa ja sadetta

Oi! Olen nyt päässyt siihen vaiheeseen, että satoa saa pian puut ja maa. Vai oliko se sadetta?
Sataa ihan kiitettävästi, joten kuolaan sienien perään, että koskahan niitä saisi taas pakkaseensa sulloa ja kuivuriin.

Mutta pihalta olen jo Kamikaze-Tomaatista pistellyt useita pirteitä tomaatteja parempiin suihin, borlottipavut alkavat olla kystää kamaa ja salkopapu vasta kukkii. Taatana. Yrttejä on pakkasessa jo kivasti. Kaalit eivät "kaaliudu" vaan näyttävät olevan vieläkin ihan levällään. Kesäkurpitsaa on tullut silviisii kurpitsa viikossa tahtiin. Että piisaa syömistä kivasti, juu. Paprikan raakileitakin roikuskelee tuossa kaksi vuotta vanhassa rungossa. Luit oikein, kaksi vuotta vanha.

Ensivuoden siemenluetteloitakin on alkanut kopsahdella postilooraan, kun vaan olisi paikka kaikille tulppaaneille, krookuksille sekä muille mukulakasveille että sen sellaisille, olisin jo tyhjentänyt naapurinkin säästöpossun.
Ensivuonna meinaan laittaa uuden kierroksen tulemaan...

tiistai 2. elokuuta 2011

Kihertelyä muuttavien kasvien keskellä.

Astiapuutarhassa on se hienous, että jos kasvi voi jossain kehnosti, sen voi kätevästi siirtää toiseen paikkaan. Eräät kesäkurpitsan taimet uhkasivat tappaa vähäiset ryytini ja siihen kyllääntyneenä ronttasimme ne taimilaatikkoon. Pohjalle kosteudenkestävä, tyhjä koiranruokasäkki, päälle multaa ja siihen sitten kasvannaiset. Siirto paremmille reuhahtamismaille. Vauriot: kolme (3) katkennutta lehteä. Kyseinen rehu ei tehnyt edes kukkia, vaan helvetinmoisia lehtiä, joten komposti odottaa, jollei ala tulla satoa!

Vaeltava Aave, eli pitkin pihoja levittäytyvä kurpitsani tekee taas hedelmää. Kaksi pallukkaa on jo melko suurta, kaksi on pudonnut hedelmöittymättöminä ja kaksi hedelmöitettyä odottaa kasvuunpääsyä. Mielessä on käynyt myös ajatus, että pitäisiköhän ne katkaista. Mieleen tuli, että ei.

Kamikaze-Tomaatista on syöty kaksi ensimmäistä tomaattia. Heikkokuntoinen, ja alunperin halpakin, amppelimansikka tekee kitukasvuista mansikkaa edelleen. Korianteri kukkii, ensimmäiset harvennuksen kohteet ovat jo pakkasessa, ja pinaatista saa pian sopan. Muissa tomaateissa on villisti pieniä hedelmiä, paprikassa myös ja salkopavut ovat kohta kuistin ikkunoiden peitteenä. Hauskaa! Mutta mistä tietää, koska pavut pitää korjata!? Borlottipapujen pitää antaa tuleentua. Koska ne on tuleentuneet? Entäs härkäpavut? Herneen kyllä tietää, koska se on korjuukuntoinen. Toki, apposia on mukava nauttia voisulan kera! Herrrrrkkua. Kiehautetaan vettä ja lykätään sekaan lituskaiset herneenpalot eli -liskot, suola muistetaan toki myös, vesi kaadetaan pois tai nautitaan myöhemmin kastikkeen nesteenä/keitonliemenä, syödään herneenliskot voisulaan kastaen ja suuta nautinnollisesti maiskutellen. Ähä, rasvakammoiset, siitäs saatte!

Grillailin tosiaan ensimmäisen oman kesäkurpitsan, totesin sen kuivemmaksi kuin kauppapuotien kurpitsat ja maukkaammaksi. Tosin siinä oli jo vähän siemeniä. Mutta nehän tekevät hyvää eturauhaselle. Olisi vaan se eturauhanen. Täytyy tästä lähteä machoilemaan, ilman eturauhasta, kastelukannujen kanssa. Ja keräämään talteen samettiruusujen siemeniä. Helpoin kasvi kasvattaa itse.

Suru-uutinen kasvirintamalta: Hontelo Aurikonkukka on lopettanut kukintansa ja alkaa siirtyä näämmäs muutenkin manan majoille. Rest In Peace. Kiitos hauskasta kukasta, Tuula! Tulemme varmaankin ensivuonnakin vaihtamaan kasveja ja kukkasia, taimivaiheessa. Mutta nyt kastelemiskannuja heiluttelemaan. Täytyy muistaa ottaa vielä joku saviruukku takataskuun, samettiruusun siemenet on sellaisessa kätsä kuivata.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Naminaminami...

Tänään on grilliin menossa:
Kesäkurpitsaa! Lisää tulee, kattoviljemäni on tuottoisa.

Ja Kamikaze-Tomaatissa on havainnoitu värittyviä palleroita! Kohta saa sieltä käydä napsimassa omat tomaatit suoraan kituseen.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Satoa havaittu

Le Longue Kurpiza venyttelee itseään pitkin poikin. Hedelmöitetyt hedelmät möyhistyvät ihan silmissä. Hedelmöittämätön putosi eilisen rankan sateen saattelemana. Kesäkurpitsassa on jo kaksi syöntikokoista kurpitsaa, joten tänään ne joutunevat suoraan grilliin, kulkematta keittiöni kautta. Keittiöön on raput, ja grille kävelee suoraan tuosta kasvatuspisteeltä. On minulla jo grilliherkkusienikin. Se kasvaa romukaupasta ostetussa sieniviljelmässä. Hauska.

Tomaateissa on rutkasti pieniä palluroita, jotka joskus saattavat muuttua punaisiksi, or whatsoever. Odotus palkittaneen joskus...

Pavut ja herneet pukkaavat palkoa. Borlottipavut saavat tuleentua rauhassa. Salkopapujen pötkyjä odotellessa! Keräkaalit keriytyvät ja yrttimaustetta voi poimia omasta penkistä mielin määrin. Eritoten erilaisia persiljoita. Lipstikkaa. Lipstikka ajaa kivasti nestettä pihalle, samoin koivu, takiaisenjuuri ja mansikka. Teen teen kunhan saan kuivattua riittävän määrän näitä herkkuja!

...ja nyt tarkempiin sherlokointeihin kattopuutarhojeni uumeniin!

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Vedenkannon S/M -kisat

Tässä viimeaikaisten tapahtumien valossa, on vedenkannosta tullut todellinen masokismin multihuipentuma. Se on kertakaikkinen Via Dolivo, eikun Dolorin, äh, enivei. Kannut painavat nyt tonnin kappale, jos ennenkin viikkoa 29, heinäkuussa 2011. Nokkosvedessä uimaroi erinäistä pienelämää, sifonilla ja ilman. Sekä lannoite ei meinaa liueta, kuten purkki lupaa. Jonnekin pitäisi valittaa, mutta minne.

Tosiaan, viime viikolla vietin jokusen päivän eräässä lasaretissa, ja kukkiset, hetelmät, viuhannekset ja muukin kärsi poissaolessani pikkuisia vaurioita. Hontelo lopetti kukintansa jo ennen sairaalareissua. Kehäkukkaa ei varmaan taida saada kukkimaan kuin kehätiellä ja papupelto leviää puutarhakalulaatikon kannelle. Salkopapu näyttää päättäneen lopulliseksi päämääräkseen etelänpuoleisen katonlipan. Vaikka itse kasvi kasvaa ämpärissä! Juurille ei juuri tilaa, niin kasvetaan sitten ylöspäin. Kurpitsassa on pikkuisia palluroita versoissa siellä täällä, hedelmöitin juuri kaksi. Ai, mitenkö? No, poikakukka, se palluraton (tässä tapauksessa) irti varresta, kuoritaan heteiden ympäriltä kukka pois, ja toimitetaan yhdyntä, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kasvikunnan, ja siis kukkaset keskenään. Keräillään vähän poikakukkia, tehdään frittitaikina, kärväytetään öljyä. Kerrotaan palokunnalle, että väärä hälyytys. Syödään friteeratut kukkaset pois kuleksimasta, ennen kuin rapea päällinen sitkistyy. Toki kannattaa tarkistaa, ettei kukkiin jää koppiaisia tai mehtäluteita....

Yksi tomaattisaaveistani yritti lentää. Ja kamikazehan siitä tuli. Henkiin jäänyt itsemurhalentäjä on nyt aidan vieressä nojallaan, että voisi kiipeillä seinille. Yksi oksa menetettiin, mutta muut voivat mainiosti. Saatan jopa saada satoa! Pikkutomaatitkin voivat mainiosti. Sitä en arvannut, kuinka paljon tomaattikin tarvitsee lannoitusta! Huonostiliukenevalla lannoitteella (huom. luonnonmukaisella lannoitteella!!) lannoitan niitä tämän tuosta. Ja vettä kuluu. Vesiletkun hilaaminen pitkin puutarhaa on kuin vetäisi perässään täpötäyttä haitaribussia. Nurmikolla. Tai minun tapauksessani heinikossa. Vannon myös nokkosveden nimeen. Kaalista kaikkosivat etanat, pavuista kirvat ja kaikenkaikkiaan muukin kasvannaisto on perin tervettä. Ruuttasin salaa kyllä toluakin noihin papuihin. Niihin on herkästi tullut kirva-asujaimisto. Samoin vihannespunkit ovat viihtyneet paprikassa. Se sai osansa.

Vaikka syömmeni sykkii vajaateholla, niin vedenkantoon sitä tästä täytyy taas vääntyä. Kaikki rehut eivät ole ihan letkun ulottuvaisuuden piirissä, joten kyllä tuota kastelukannua saa hilata paikasta a paikkaan b ja takaisin ihan saatanan tavalla. Ei mene taasen niinkuin Strömsössä...

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kuristajakurpitsan paluu

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun kurpitsapenkkiin oli majoittunut kolmemetrinen triffidi. Äh, mitä hevonpaskaa. Siis kurpitsatynnyrini sisältö on alkanut levitä ympäristöön huolestuttavalla nopeudella, jota minä vielä edistän nokkovesineni. Vaikka teenkin aika laimeaa nokkosvettä. Ja lannoitepurkilla käyn tämän tuosta, joten onko mikään ihme, jos kukkiset ja johannekset vääntävät tiesminkä korkuisia ja mittaisia versoja.

Mutta tuo kurpitsa on huippu! Se on nyt kasvanut todellakin yhden kolmemetrisen verson, jossa on tyttökukka ja poikakukkia, sekä yhden kaksimetrisen, siinäkin pollottaa pieni tyttökukan alku ja muutaman vielä lyhykäisen versonpoikasen. Kaikki venyvät tasaiseen 5-10cm päivässä tahtiin. Kesäkurpitsa vaihtoi penkistä kukkapurkkiin, vähän lytistyi, mutta on jälleen virkoamassa entistä ehommaksi. Eli voin odotella herkullista satoa ihan parin viikon tms. kuluttua. Tyttökurpitsakukat on noita, joista sitten sukeutuu syötävän hyvää. Poikakukkia voisi vaikka friteerata. Nam. En vain raski mennä hypelöimään kukkia katki ja sihahtelemaan taikinakuoressa pannuun. En ole kovin haka noissa friteeraustaikinoissa.

Tässä on jo kannettu vettä niin, että sormenkynsiä ei kohta tarvitse leikellä. Raahaavat hyppyset jo maata. Mutta entäs sitten? Jollen olisi raahannut, ei olisi kurpitsaakaan. Voin pikapuoleen korjata myös korianterisatoa, harventaa pitää myös salaattia, ehkäpä jopa leikata minttua. Persiljaa pakastella ja silputa ruohosipulisato parempaan talteen. Myöskin ajuruoho ja mäkimeirami ottaa talteen talven varalle. Nyt vielä kun olisi muutama marjapensas, vattuja ja omppua. Niin eiköhän se tästä. Voi sitten hikikarpaloidensa vuodattamista muistella paukkupakkasessa, hellan äärellä vaikkapa. 

torstai 7. heinäkuuta 2011

Turhautunut tarhuri

Tahdon satoa, nyt heti. Mutta odottaa pitää!
Otetaanpa heti alkuun pätkä Leinon Eikkaa, jonka syntymää eilen juhlistettiin Runon ja suven päivällä. Ihan lippujen kanssa! Kuten maaliskuista Minna Canthin päivääkin. Olkaatten hyvät.

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat?
Lepinkäiset tokko ne leijuivat?
Ne tuoksuiko kukkaset tuhannet?
– Sitä hetkeä unhota et.
(Aurinkolaulun joku säkeistö)

Tämä on niitä hetkiä, kun tuntuu, ettei kesä edisty ja kasvit kasva. Ainoastaan kurpitsa kurottelee versojaan uskomattoman kauas saavistansa. Tosin tukevasti minä sitä lannoitankin. Onneksi ei tullut tuota saavia heitettyä roskiin ajastaika sitten, vaan se unohtui nurkkiin maisemaa pilaamaan. Mansikka tuottaa pari mansikkaa viikossa. Korianteri/pinaattiruukku rehottaa ja tomaatit kukkivat kilvan toistensa kanssa. Näin jo unta herkullisista pikkutomskuista. Kesäkurpitsa yrittää valloittaa koko penkin, ja olen niistä raksinut isoimpia lehtiä pois, että muutkin pääsisivät jaolle valosta. Yrttejä käyttelen tasaisesti suoraan penkistä.

Pavut kiemurtelevat ihan minne sattuu, ja tämän päivän projektina onkin raksia pajusta lisää tikkuja papujen pystyssä pitämiseksi. Hernepapuruukut, siis ne, jossa on molempia, ovat eniten tuen tarpeessa. Saisikohan EU:lta rahallista tukea?

Hontelo Auringonkukka kukkii portaalla. On aika kaunis se kukkanen. Kivan oranssinpunainen tai oikeastaan kellan- ja purppuranpunainen. Äh, täytyy otta kuva. Tiikerinliljatkin ovat riehaantuneet kukkaan! Ja linnunpoikasia räpistelee siellä täällä, mm. rastaanpoikaset otto2. Tiaisilla on ollut hyvä poikasvuosi, sinitiasen pikkuvintiöitä punkeaa melkein akkunasta sisään, samoin talitiaisen. Pidän tuossa ruokintapaikalla siementarjoilua ympäri vuoden, talvella siihen lisätään talipötkyä ja semmoista. Vähän vahvempaa evästä. Mustapääkerttukin lurittelee tässä ja punakylkirastas. Mustarastaalla on hauska tapa saapua etsimään matoja. Se pelmahtaa ensin pihapuuhun kekkasemaan ja lurittaa siinä pienen viserryksen. Pätkän vain. Sitten se hulmahtaa kasvillisuuden sekaan madonhakuun. Ja kaahaa takaisin pesälle. Nimenomaan kaahaa. Se on ainoa oikea sana kuvaamaan sen lentämistä tästä pihan poikki. Parikertaa se on melkein törmännyt päähäni. Uskomatonta, millainen viimehetken väistö sillä oli toissapäivänäkin!

Se kukkii tosi kauniisti honteloksi.


Lopuksi vielä toinekin pätkä samasta Eikan Aurinkolaulusta:

Tai ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin?
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset?
– Sitä utua unhota et.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Auringossa kasvaa.

Vajaamittainen puutarhani on nyt aika jännittävässä vaiheessa. Saavikurpitsa levyttää pitkin rinnetonttiaan noin 10cm päivässä kaikilla versoillaan. Siirsimme sen omalle tontille pois koirankopin katolta. Sijalle laitettiin kauniilla vaaleanpunaisella kukalla kukkiva salkopapu. Papu-hernepenkit (parvekelaatikot) rönsyävät hienosti. Kattoviljelmän loodaan piti jo tunkea keppejä pitämään kasvusto aisoissa. Paprika osoittaa elonmerkkejä, pienet chilintaimetkin taitavat jäädä henkiin. Ihan kaikki tomaatit kukkivat! Mansikkasatoa on korjattu noin yksi kahdessa päivässä, ennen kuin rastaat ehtivät. Yrttiviljelmässäni ainoastaan rosmariini voi äärimmäisen huonosti. Muut rehottavat, myös ne viisi kesäkurpitsaa, jotka tuonne tyrkkäsin hätäpäissäni.

Nokkosvesi rules, ainakaan vielä ei ole näkynyt kirvoja. Haju on kammottava, mutta ei ole kyllä kirvojakaan. Ja se on luonnon oma lannoite. Alan vakuuttua sen tehosta yhä enemmän! Luumupuu ja raparperi tykkäävät. Raparperi on jäänyt jotenkin lapsipuolen asemaan tässä tohinassa.

Kiva, kun saa yrttejä omasta yrttipenkistä. Siitä en tule luopumaan! Lipstikka on varmaan ensi vuonna jo kunnollisen kokoinen.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Ruukkupuutarha, tuo unelmain toteutin!

Minulla on siis kurpitsantaimia saavissa. Kyllä, ihan sen ison, palluraisen ja oranssin kurpitsan. On sekä itse kasvatettua ja ostokurpitsaa. Laitoin saavinpohjaan olkia salaojaksi ja tulevaksi kompostiksi ja päälle multakerros, rrrrrunsaasti luonnonlannotetta ja päälle reipas kerros multaa. Taimet istumaan siihen päällimultaan. Hienolta näytti jo heti alkuun. Nyt lehdet ovat pienen raparperin lehden kokoisia ja ensimmäiset kukkanuput on havaittavissa! Jee! Samoin kuin kesäkurpitsassakin. Sielläkin kumottavat keltaiset, pienet kukkanuppuset varrentyngässä. Eli odottelen kukinnan alkamista, koht'sillään tuleekin sitten pikkuisia kesäkurpitsoja, joita on kiva friteerata.

Tomaatit muuttivat nekin asuinpaikkansa penkistä saaviin ja pariin ämpäriin. Chiliä ei tänä vuonna olekaan kuin yksi ja pahaa pelkään, että se onkin paprika. Pikkiriikkiset taimet eivät taida ehtiä tänä kesänä satoa tuottamaan. Ne chilit. Tomaateissa on jo muutama pikkuinen raakile ja kaikki tomaatit kukkivat kauniisti! Kohta tulee tomattisatoakin. Mainiota. Auringonkukka on pykännyt kivan nupunalun. Tuossa se hutjuu rappusilla, köytettynä kiinni tukikaiteeseen. Se koko rehu. Herne- ja papupenkissä on härkäpavun kukintaa. Nehän siis sijaitsevat parvekeruukuissa. Kiitos hänelle, joka nakkasi pois hyvät ruukut! Pinaatti-korianteriruukku on kasvun iloisessa alussa ja samoin salaattipenkkini. Mangoldia taidan saada vain taimen tai kaksi. Että aina joku menee ns. vituiksi. Eli ei mene niinkuin Strömsössä. Tai Römpsässä, kuten eräs herra asian ilmineeraa.

Ja nyt iloisena vedenkantoon, sillä ilmassa on selkeä porotuksen tuntu, varjossakin 23 astetta. Varmaankin loppukesästä sitä muistuttaa jo gorillaa, kun kädet ovat venyneet polvien alapuolelle. Kynnenleikkuulta säästyy, kun ojentaa sormet asvaltilla kävellessä.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Hiljalleen kasvit alkavat asettua.

Erilaisissa paikoissa vaelleet taimiruukut alkavat asettua paikoilleen. Osasta taimet on laitettu ihan penkkiin, osassa ne saavat asua hamaan maailman tappiin. Tai ainakin siihen asti, kunnes joutuvat kompostiin.

Papua on reilusti. Hernettä myös. Ne kasvavat yhdessä muutamassa parvekeruukussa. Parvekeruukut tuntuivat olevan kuin tehdyt hernepapuviljelmälle. Yrttitarhani sai somisteekseen selleriä, anista ja kesäkurpitsaa, sekä yllättäen papuja. Persiljaa tulee rutkasti. Basilikan kanssa en tule toimeen. Se vaan ei kasva! Enkä tiedä mikä on syy. Tuntuu, että kun minä otan basilikan siemenet hyppysiini ja kylvän ne ruukkuun, niin ne eivät selviä edes siitä ilmalennosta.

Tässä on nyt ilmassa ankaran odottelun aikaa. Amppelimansikka on varmaan eka, joka tuottaa satoa. Kurpitsatynnyrin sisikunnan loihtiintumista saa odotella myöhäiseen syksyyn, kesäkurpitsan vähän vähempi. Toivottavasti, kun koskaan ei tiedä! Puutarhaajan elo on epävarmaa, kuten muidenkin maanilveilijöiden.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kesäpäivän riemuja

Todella riemuja. Yrttitarhani alkaa pikkuhiljaa hissukseen valmistua. Enää muutamia taimia, niin voi jo sanoa, että melekosen valamista. Salviaa syöksin siihen oikein kaksin kappalein, samoin rosmariinia, kun ensimmäinen taimi oli jotenkin huterahko. Tomaatintaimia onkin yllättävän paljon. Peräti kuusi kappaletta ja ne menevät saavi-ämpäriviljelyyn. Samoin muutama kurpitsa. Iso. Kesäkurpitsoitakin on erinäisiä.


Kuvassa on minttua, rakuunaa, oreganoa, timjamia, salviaa, ruohosipulia, rosmariinia ja persiljaa. Joskohan näillä pärjäisi!


Suureen kukkiruukkuun työnsin minitomaattia kasvamaan. Kokoluokka ruukulla jätti. Orvokit olivat siinä jo ennestään. Saavat ollakin, lisäksi hautasin siihen myös basilikan siemeniä.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ämpäreittäin

Ahaa -elämyksellinen viikonpäivä. Verensokeri sen verran korkealla, että ampiaiset hätyyttävät. Joten siistiä sisätyötä hetkonen ja sen jälkeen ämpäreitä haalimaan. Tomaatintaimet ämpäreihin ja saaviin, ja vot! Kohta on kasvu parahultaisimmillaan. Tuttujen saamien kokemusten innoittamana laitan tomskut nyt ämpäriin.

Tänään on tulossa grillausseuraa, joten pari soosia teen tekeytymään. Hottentottia ja vähemmän hottia!

tiistai 31. toukokuuta 2011

Muutakaan tekemistä...

Olen viettänyt aikaani "puutarhassa" seuraten, kuinka kaikki kasvaa. Jopa uitetut siemenet ovat kasvaneet, taisi tulla laitettua pinaattia ja kurpitsaa siihen uimaridynoon.

Enivei, piti taas kylvää maustekasveja, niin meni mäkimeiramia ja timjamia. Sekä rakuunaa. Sinne vain, maahan. Nyt taas odotellaan.

Aurinkoa, kuokka ja kahvinpapuja.

Oloni on surkea. Taimipopulassa ei ole tapahtunut mitään kummallista, mutta oma oloni on lentsuinen ja vähän höynähtänyt. Joko minulla on silmissä vikaa, tai sitten jonkun kasvin siemenhöytyvät todellakin purjehtivat vastatuuleen.

Teimme yllätyshyökkäyksen taimimyymälään. Silmu Virkkalassa palvelee aina yhtä pieteetillä ostosreissulla olevaa keski-ikäistä pariskuntaa. Mukaan joutui kaikensorttisia kasviksia. Kahtelen mitä tästä seuraa. Teimme kylvötöitäkin ns. alapihalla. Tuskin monikaan niistä siemennyksistä kilvoittelee kukintaikään, mutta kylvetty on. Perkules! Ja pottitaimet alkavat olla istutusta vailla.

Eilen hokasin, ettei ole mikään turvassa. Seinän viereen asettelemani dynot (suurkeittiöpakkaukset, joihin olen kylvänyt) olivat kastuneet. Matalin jo aivan uimasilleen. Sitä piti valuttaa, etteivät siemenet huku. Ja eilisen sateessa hillumisen jälkeen heräsin tänään rahisevana ja kuumeisena. Tietenkin viikon ainut aurinkoinen päivä.

Kahvinpapuja löytyi kaapin periltä. Parasta ennen päiväyskin on mennyt umpeen jo muutama tovi takaviistoon. Joten käytän ne askarteluun. Eläköön mielikuvitus!

perjantai 27. toukokuuta 2011

En ole uskaltautunut ulos...

Viime yönä oli hallaa. Hemmetti. Minä tietekin unohdin taas kateharson. Se on paketissa, ja tokkopa sitä pakettia avataan ennen ensi kevättä. Luulen ma. On varmaan jossain välissä mentävä vaan silmät kiinni tuonne "taimistoon" ja laskettava kuolleet. Toivottavasti kuolleita ei ole. Tuo lampi tuossa ihan lähellä auttaa useimmiten sillä viisiin, ettei halla kovasti meitä ahdista. Toisinaan kyllä. Ainakin ajatuksellisesti.

Kurpitsantaimet ovat edelleen kaupassa, sillä eläke saapuu juhlistamaan likviditeettiäni vasta ensi viikolla. Toivottavasti niitä silloin vielä on. Mutta nyt lienee korkea aika perehtyä Korpikangas Siemen frö - ja Excotic Gardens -valikoimiin. Katalookia vaan pöytään, josko niistä vielä jotain löytyisi!

Raportti taimieni seasta myöhemmin päivällä.
Niin, ja tämä blogi sisältää "kaupallisia tiedotteita" mutta maltillisesti.

Siellä voivat hyvin taimet. Vähän on pari tomaatintainta hassun näköisiä, mutta tomaatti on siitä ihmeellinen, että sehän kasvaa alkuun päästyään vaikka ikkunasta sisään. Tästä hyvästä katson ansainneeni vartin päikkärit.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kaikki hyvin. Ainakin tukka.

Reippaat pikkutaimet ovat reippaita, ruukuttamaankin pitäisi päästä, jahka tässä siivouksen tuoksinasta pääsee.
Hontelo aurinkonkukkakin voi hyvin. En ole sitä mihinkään siirtänyt rappuselta, kun näyttää siinä voivan.

Herne- ja papuosastokin voi paremmin, lienee hiirulainen juossut ääreen. Siemeniä ajattelin vielä laitella tuonne maahan, kunhan saan kärrärin kärräilemään minulle kasoittain multaa, joita voi jotenkin nimittää penkiksi! Traktorimies meinasi pölliä minulta pöllin, muttei ehtinyt, kun ehdin hätiin. Onneksi oli viimetalvinen aurasetä. Eikä joku outo hyypiö.

Noh, menen lannokevettä teeskentelemään. Isompia nokkosia saaviin. Ja kerron vielä tässä senkin, että luumupuussani oli YKSI kukkanen! Viime vuonna ei sitäkään. Luumupuukin on aika nuori. Tosiaan.

maanantai 23. toukokuuta 2011

En minä sitä vettä näin paljon pyytänyt...

Ja taivaan akkunat aukenivat ja satoi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. No, en minä nyt ihan vielä epätoivoon vajoa, vaikka vettä tuleekin. Korvasienisadolle tämä tekee erinomaisen hyvää. Mutta muutamalle ruukulle ei. Täytyy pikaisesti siirtää taimet johonkin toisenmalliseen ruukkuun. Ja "kasvihuoneeseen" turvaan lisävettymiseltä.

Sitähän tämä "viljelijän" elämänkierto on, että sataa ja paistaa. Aina on pidettävä silmällä, että hukkuvatko vai kärähtävätkö kasvikset. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Selleritkin vaikuttavat oikein lupaavilta.

Täytyy vielä käydä äkkiä kurpitsansiementä kaupalta. Joku koristekurpitsa on nyt paikallaan, että se vähän tasoittaisi kasvaessaan ravinnepitoisuuksia. Toisaalle kylvetään hernettä ja papua, samasta syystä. Saadaan sinne vähän enemmän typpeä. Kohta onkin biomatto valmis ja voidaan alkaa suunnittelemaan jotain järjellistäkin tuonne "puutarhaan". Ensimmäinen järjellinen asia on kyllä aita. Ettei tienhoitajan helvetinkone tule ja syö meidän pihaltamme puskia, pensaita ja muuta sellaista. Kuten toissavuonna. Kelamurskain kävi murskailemassa pari metriä meidänkin pihaamme. Huuto kuului varmaan Helsinkiin asti ja viskaalit saivat puheluita, jotka eivät liene olleet kovin miellyttäviä. Minä olen pahimmillani -hmmmm- kammottava.

Kun vielä jostain löytäisin yrttiruukkuni. Veikkaan kyllä, että ruukku on jäänyt erään sukulaisen siirtolapuutarhamökille, kun sitä lainasin sinne. Mökki on myyty ja nyt on huono mennä sitä sieltä hinkumaan.

torstai 19. toukokuuta 2011

Varjoja patariisissä.

Ei paista aurinko risukasaan, eikä oikein muuallekaan. Onneksi sentään on luvattu säiden lämpenevän. Toivottavasti kohtuullisesti. Kesästä saisi luvan tulla oikea kesä ilman helvetillisiä helteitä. Aurikonkukka on ottanut siis aurinkoa. Ja tässä hän poseeraa tyylikkäästi Lundian hyllytuen ja vanhan, 50-luvun, Hesarin välissä. Hesari haisi niin naftaliinille (koimyrkky, ei polttoaine. Polttoainetta sanotaan naftaksi), että joutui tuulettumaan rappusille. Näkyy taustalla myös pölyyntynyt sademittarin mittalasi, ei ole juurikaan käyttöä ollut.

Huomatkaa, varsi on saanut väriä!

Eilen oli "vanhan kansan virallinen herneenkylvöpäivä". Minä puolestani kiroilin kotihiirulaisiamme herneenversojen syömisestä. Laitoin hernettä ja papua jo aikoja sitten kasvamaan. Ja joitain muitakin rehuja. Yhden basilikankasvatusalustan olen onnistunut kylvettämään aika huolella, samoin "jonkin" koristekasvin. Koristekukkaset pitänee mennä laittamaan kuivempaan multaan, etteivät huku aivan tykkänään. Sen siitä saa, kun pintamulta on kuivaa, eikä vaivaudu tökkäämään sormeaan sinne mullan sekaan. Paras kosteusmittari. Tänään on niin tylsän harmaa päivä, että taidan vetää lonkkaa suurempien saavutusten välttämiseksi. Pieniä liikkeitä, varovaista puuhailua sekä erittäin vähäistä kahvinnautintaa. Ettei iske kofeiinitärinä kesken ruukutuksen.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ken söi herneenversoja!

Tässä ohitse kulkeissain havainnoin tihruisilla simmuillani, että joku penteleen puutarhuri on kaivellut papuhernesäiliöissäni. Juu, siis pari vanhaa parvekeruukkua pyhitin pavuille ja herneille. Niisä on monttuja. Pieniä, sieviä montunpoikasia. Hiirenpirulaiset ovat löytäneet ruukut. Nyt puuttuu vain kissa. Bastet-patsaasta ei juuri ole hyötyä, vaan ilmielävä kissimirri olisi nyt kuutvarttia. Kunnioituksesta toista osapuolta kohtaan, en sellaista juuri nyt voi alkaa halajamaan tähän tölliin. Paska juttu. Sinänsä. Toisaalta hyvä, minulla olisi varmaan karsea eläintarha, jos asuisin hellämielisemmän yksilön kanssa (=enemmän vedätettävissä olevan).

Mutta silti ottaa aivoon, että joku käy napsimassa versot parempiin suihin. Verkkoa ajattelin viritellä tuohon päälle, hyttyssellaista. Ai joo, Hontelolle Auringonkukalle kuuluu hyvää. Varsikin on saanut vähän väriä. Laitan tänne kuvia, jahka ennätän niitä ottelemaan. Zuhai! Nyt paanalle, että ehtii ennen mummuja kirkolle. Tai mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Juonpa kupposen kahvia ensteks.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Jäitä poltellessa

Oikein mikään ei kasva tai idä tai mitään. Tämä on sitä aikaa, kun suurin osa hommista on odottelua ja rikkaruohojen nyppimistä. Mutta nyt, kun tuolla tulee vettä, niin kohta on kiire. Puutarha ei koskaan ole valmis. Eli hommiin vaan. Rapistelin jo aamusta noita kylvettäviä. Jos saisi vaikka jotain jännnää näytille. Koristekukat on hyvässä mallissa, enää hyötykasvillisuuus kondikseen.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kärsivällisyydestä

Tässä vaiheessa, kun aamulla on pudottu raput alas ja vielä alemmas, hoiputtu kellarin ovesta ulos ja kohden laajoja viljelysmaita, niin ensimmäinen ajatus ei ole kärsivällisyys. Lähinnä kärsimys. Ja vatsanpohjassa hutjuva pelko, että kaikki kasvannaiset ovat paleltuneet ja roikkuvat ruukuissaan kuin pahaiset narunpätkät. Näin ei onnekseni ollut. Virkeä viherpiippasmeri viittilöi leppeässä aamuilmassa ja minä viittilöin itseni aamupalalle.

Aamupalaa mussuttaessani haaveilin jo tilanteesta, että voin käydä herne- ja papupenkissä taittelemassa itselleni aamupalaksi liskoja ja palkoja, kiehauttaa ne vähässä vedessä, höystää voilla ja pistellä parempiin suihin. Aijai. Siihen varmaan on vielä aikaa. Samoin kuin oman maan paprikasatoon. Saati mihinkään muuhunkaan. Yrttejä sentään jo löytyy. Niitä selvisikin hengissä erinäisiä. Lipstikka saisi kasvaa vähän suuremmaksi, niin saisi lipstikkasoppaa! NAM.

Mutta enemmittä haaveiluitta, kitkinurakka odottaa. Tuolla on nokkosta ja vuohenputkea ihan kiitettävästi. Että ei kun pakkaseen.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Rankka huomio.

Unodin laittaa muovihuoneen säppiin ja hallaharson oikeaan paikkaa. No, huomenna on päivä uus. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ehkäpä joskus minäkin opin kärsivällisyyttä. Tai edes jotain. Öytä.

Kastelulaitostuminen

Eilen värkkäillessäni purnukkameressä, totesin, että sade ei ole anniskellut meille antejaan. Ahdistakaan ei ole tietoa, sillä katiskoita ei ole koettu veteenpudotuksen perästä. Sadevesi tynnöri oli melkein tyhjä. Noh, kylvämämme auringonkukkameri saattaa muuttua multamereksi, jollei asialle tee jotain. Joten. Eilen kiskoi avioliiton kautta saatu lisäosani puutarhaletkun letkeän tuonne talon tuolle puolen. Minä toimin hananvartijana, ettei koko kellari lainehdi. Tuolla hanalla on ajoittain taipumusta pomppia pois päältä. Auringonkukkakylvös saatiin märjäksi. Kellaria ei. Luojan lykky.

Päivällä sain kantaa pari kannua vettä, että pystyin kostuttamaan koululaiset. Jakelin vodaa kyllä maltillisesti ihan saunakuupalla, ettei lainehdi rehu ruukusta tiehensä. Kastelukannun sihtihän tunnetusti ei ole siellä missä pitäisi. Ja meillä on sentään kolme kastelukannua. Yksi rikkinäinen sihti. Missähän muut ovat?
Veljmieheni kanssa ihailin tänään vesiautomaatiksi kutsuttua apparaattosta, jolla saisi tuon alapihan kastelun toimitettua kivuttomammin. Uppopumppua ei uskalla sulloa enää tuonne vanhan vesikaivon uumeniin, se jää torveen kiinni ylösnostovaiheessa. Kait sen saisi sitten jollain opilla pois, mutta liikaa vaivaa. Eli jokin konsti on kekattava. Vanha vesikaivo on klassisesti alapihalla, talon&vanhojen paskakaivojen alapuolella, joten vesi sopii kivasti kasteluun...Porakaivo sentään tuottaa juomakelvollista hörpittävää ja vesi ei kyllä lopu!

Jahans. Taitaa olla aika mennä tökkäämään pavut & herneet likoon, että saa sitten kivoja köynnöksiä jonnekin. Ainakin noin niinkuin muutamaan vanhaan parvekeruukkuun. Sekä satunnaisesti sinne ja tänne. Suojaisammista paikoista voi sitten keräillä sadon talteen. Ja pistellä hyvällä halulla poskeensa!
Tuostapa tuli mieleeni, että täytyypä mennä ronkkimaan purkkeja, ruukkuja ja muuta sälää. Eilen kyllä totesin, että minulla on massiviisemmankin viljelmän tarpeisiin ihan hauskasti ruukkuja...

maanantai 9. toukokuuta 2011

Ruukuttaminen on saatanasta.

En tiedä kyllästyttävämpää hommoo, kuin pikkuisten kukanrääpäleiden ruukuttaminen. Siis kouliminen. Koulutettu on nyt basilikaa, papuja ja selleriä. Ja huomattu, että jumakekka, eivät mahdu siihen jättimuovihuoneeseen. Pavut olivat onnistuneet jotenkin mätänemään ja puolet kasvoi, mutta toinen puoli ei. Tietenkin varmaan borlotit jäivät huonommalle hapelle. Auringonkukanversojakin löytyi papujen keskuudesta, hups. Tässä pari kuvaa:
 


Papu-&sellerikoulu


On kyllä sanottava, että välillä koin tuskia ja hermojen menetystä. Hermot meinasivat mennä siinä vaiheessa ensimmäisen kerran, kun löysin pikkusamettikukan siemenet kirjahyllystä. Niiden piti olla jo! Hemmetti. No, laitetaan kasvamaan!


             Nakkisormikuva on tahallisesti otettu oikein tuhdisti pöydänreunaa vasten taivuttaen, että sormeni näyttäisivät vieläkin paksummilta, kuin ne ovatkaan. Ja tunnetusti kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa!
Jonkun nakkisormet mullan vallassa.
Tämä kuvien lisääminen onkin varsin mielenkiintoista puuhaa....! Menen pelmuamaan multapussukoihin ja yritän saada miljaardi pikkusammariakin kasvun huumaan. Ja sen jälkeen kauppaan. Jos jotain evästä...edes. Viljelmistään kun ei koskaan voi olla varma.

Paikoillanne, valmiit....

Eikä läheskään valmiit. Tänään ajattelin harrastaa mahdottoman kylvös- ja idätysastiamereni setvintää. Siellä on jo papuja ja vaikka mitä pikkutaimella. Pavut voi näämmäs tällätä komeesti jo kasvualustaan ja muut purkittaa. Salaatinkylvön aika näyttäisi tulevan väkisin. Samaan laatikkoon menee pinaattia. Ettei pääse totuus unohtumaan. Multa loppunee kesken ja todennäköisesti tuota lannokettakaan ei ole, jos on ollenkaan missään jämiä. Rhodo lannoitetta on sen sijaan kaksi purkkia.

Ei auta. Niin hyvin koulittuja nuo pirskaleen idut eivät vielä ole, että menisivät purkkiin ilman aikojaan. Joten hommiin!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivää!

Aurinko räkittää kirkkaalta taivaalta, ja lähempi tarkastelu osoitti, että suurin osa kylvöksistäni on itänyt ja pavut varsinkin varsia tekevät kiivaaseen tahtiin. Mikään ei ole muovissa paleltunut! Ihme. Ehkä se kyntteli auttoi.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Kasvannaishuoneessa vilkkuu, yön ainoa tuplavalopilkku.

Tässä havainnekuva muovikassihuoneesta, kyntteleineen. Valitan kuvan tasoa, herkimmät katselijat saattavat joutua tilaamaan terapiaa vielä näin äireenpäiväin alla. Valivali.


Siellä ne lyhtykynttelit kumottavat alimmaisina. En ole käynyt nyt katsomassa, en eden vilkaisemassa, että onko koko tuotantolaitos sulanut kasaksi muovia ja metallia. Tai no, kyllähän sen tietäsi, että onko. Sen verran on likillä puuvarantoamme, että olisi saattanut paikalla käydä vaikka VPK. Ehken jopa enempikin palo- ja muuta kuntaa. Olisi sitten ollut tosi hotteja chilejä(kin).

Hallaa ja haljua fiilistä.

Eilen kiikutin kyntteleitä oikein kaksin kappalein muovikassihuoneistoon. Toinen vetskari pisti hanttiin, kärväytin sormeni ja en ole lainkaan varma, paloivatko hallantorjuntayksiköt aamuun asti ollenkaan. Pikaisesti melko pimeässä tehty huomioni oli, että yksi tomaatintaimi oli vähän pitkällään, kun ei ollut soveliasta kukkakeppiä, vaikka risua on tontti vääränään. Ja nyt en ole vielä uskaltanut vilkaista kuin lämpömittariin. Täytyy toivoa, ettei säätiedotus pitänyt paikkaansa!

Työnnän kuvan jossain vaiheessa tuosta jättimäisestä kynttelilyhdystäni. Ja koska olen surkea kamerankäyttelijä, niin kuvakin on ihan sairaan karmea.

torstai 5. toukokuuta 2011

Päivän löytö!

On sellainenkin kukkanen kuin päivännouto. Nytpä ei ole kyseessä semmoinen. Ei edes noutajakoira, eikä varsinkaan NOUTAJA.

Löysin kukkapöydältäni parin ison ruukun välistä chilin. Tai mahdollisesti paprikan. En tiä kumpi on, tuo on jäänyt viimevuoti...eikun toissa vuonna ostetuista henkiin. Satoakin on saatu.

Päivän puutahramiäte.

Näin keväimellä on tämä elo mielenkiintoista. Säätiedotuksesta tulee suurarvonta ja yöt joko ovat tai eivät ole kylmiä. Jotain paleltuu väkisin. Eräillä onnellisilla on kasvihuoneenrääpäle, toisilla minimalistinen muovilla katettu -hmm- "kasvihuone". Eräät ovat timpuroineet rakennusmuovista, rimoista ja sen sellaisesta vaatimattoman kasvipalatsin. Minulla tuo mainittu minimalistinen "kasvihuone". En muista, millä nimityksellä sitä Miesten Tiimarissa myytiin. Sinne olen joka tapauksessa murjonut suuren osan kasvatuksellisesta osastostani. Eräitä idätettäviäkin jopa.

Illalla kun perkasin kukkoahvenia hampaat kalisten, niin mietiskelin tätä joka helvatan kevät heräävää agraaristen vaistoje paljoutta. Omaksi iloksi? Näääh, lähinnä rasitteeksi. Lähdepä reissuun kesällä, ajattelet koko retken ajan, että muistinko kastella tarpeeksi, laitoinko etana-ansan, mihin jätin hanskat ja onkohan tomaatinraakileet maassa kun palataan. Aivoille ehkä muutakin hommoo ajomatkan ajaksi, ainakin siihen asti, kunnes ensimmäinen peltipoliisi vilkuttelee tienposkesta suoraan silmiin...*POF* Puolisokeana kiroat koko puutarhausharrastuksen.

Viime yöksi kiikutin kynttilänpätkän muovihuoneen alatassille. On oiva hallantorjuntakeino. Palaa pössöttää koko yön ja kasvannaiset eivät pääse paleltumaan pilalle. Tomaatti kun on pikkuisen pakkasherkkä. Auringonkukkanenkaan ei ollut ottanut toissaöisestä karaisusta nenäänsä. Ainoastaan yksi lehti lurpattaa ja toinen on poikki, mutta veikkaan niiden olevan kuljetusvammoja.

Sisätiloissa pavut ovat heräilemässä mullan uumenissa. Ehkäpä saan kohtapuoleen niitä ulkotiloihinkin. Lannoitetta pitää vähän ostaa...tai ehkä paljon, riittää sitten ensi tai tuleviin vuosiinkin. Osa pavuista odottelee kylvöä suoraan maahan, samoin herneet. Herne on sen verran nopeakasvuinen, etten sitä taida edeltäkäsin kasvatella. Basilika odottelee koulunpenkkiä ja ulossiirtoa. Osa saa asua tässä köökin akkunalla. Työhuoneen ikkunalle en tuo mitään, koska kastelen suuremmalla todennäköisyydellä läppärin tai tulostimen kuin kasvit. Olen sen verran tohelo.

Koristekukkaosastolla on lähinnä kehäkukkia ja harjaneilikoita, auringonkukkaa sekä joku ihmeellinen sekoitus. Unikkoakin, ruiskaunokkia ja jotain muuta, mitä olen tuonne sipaissut. Sekä suunnitella tietenkin mihinkä kohtiin sitä hautailee etana-ansansa. Olutpurkki, johon jätetään olutta, joka on höystetty Fairylla tai vastaavalla. Kirvoja suhautellaan persaukseen toluliuoksella. Mäntysuopa on oivallinen ja luontoystävällinen sekin. Mutta näitä mietitään sitten, kun on tämä kasvatustaistelu käyty siihen asti, että saadaan nuo esikasvatetut sijoilleen.

Sitä odotellessa kävin parit marketat silmän iloksi. Se vaan on sen sortin kukkanen, että vanhat kukat pitää nyppiä irti, että kukinta jatkuu.

Täytyypä mennä kaivamaan kirjahyllystä muutama puuntarhaamisopus. Heti keittokirjojen jälkeinen kolme metriä on puutarha-, luonto- ja eräkirjaa. Kahvin kanssa on näissä olosuhteissa erinomaista nauttia parit puutarhaoppaat!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kauhun hetkiä lämpömittarin ääressä

Aamulla totesin, että ei sentään ole ollut mitään järkyttävää pakkasta. Ehkä se on hallan puolella ollut ja nyt jo lämpenemään päin. Pilviharsoa vetelee taas taivaanpeitteeksi, joten ei voi kovin helvetillistä kylmää pitää.
Säätiedotus oli kovin savolaismallinen, saattaa olla, että on sadetta, saattaa olla ettei olekaan, taisitten kyllä.

Varovainen kurkistus kuistin ikkunasta näytti, että pöydälle unhoittamani kukkanen ei ollut kaukaa katsottuna kuin vähän kääntänyt latvaa kaakkoon. Ehkä se on selvinnyt ensimmäisestä koettelemuksestaan.

Ja mitä muuta "puutarhassani" kärsii:
Lisää auringonkukkia, jotka ovat vasta pikkutaimi -asteella, eli ala-asteella.
Kesäkurpitsaa, joitakin kipaleita, ja niiden kanssa on nyt vähän trabelia, että mihin niitäkin tyrkit. Ämpäreihin.
Papuja. On vähän joka sorttia. Borlottipapujakin, oli niin hassu nimi niillä.
Persiljoita.
Selleriä.
Kukkasia. Kehäpäätelmäkukkia.
ja varmaan jotain muutakin, jotka muistan vasta iltapäivästä!

tiistai 3. toukokuuta 2011

Tästä se lähtee irralleen.

Sain tässä tänään haltuuni auringonkukan. Vähän hontelohkon, mutta haitanneeko tuo.
Kait se siitä komistuu ja voimistuu. Ellen sitä ennen onnistu sille tekemään mitään omituista ja satu sitten heittämään veiviään. No, jääpä kauniit muistot ja kuva, jonka tällään tähän, nyt:
Tässä on siis sankari töötättynä aidassa törröttäviin murhatteihin. Murhateissa oli niin rutkasti ripsiäisiä, ettei niitä voinut ajatella sisätilain somistuskukkasiksi. Piti julmasti hyljätä ne tuohon aidan vierukseen ja köyttää ruukku kiinni, ettei lähde lentoon. Kuivakukkiakin on siinä valmiina, että eivät tunne oloaan yksinäiksiksi. Vaiheet siis jatkuvat, saadaanko ruukun väri muuttamaan auringonkukan yläosastoon. JÄNNÄÄ!