Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Mitä? Ei lunta?! Varjopaikatkin kohta lumetta.

Lumetta tai ei, meidän pihaltamme ei enää löydy lunta kuin pohjoisseinustalta ja yhden katoksen edestä. Siis sitä on katoksen etualalla. Ei katoksen verran. Lumi alkaa olla pelkkää lumetta. Lumelunta. Pihallamme venyy vanha saunan pata, joka ei takuuvarmalla ole ollut sula sen kyljessä lepäävän jäälimpin takia, niin sieltä työntyy jo villitulppaanin versoja. Aika suuriakin.

Viimevuonna kasvattamani kurpitsa, se semmoinen pyöreä mollukka, asui kahdeksan kuukautta keittiön pöydällä. Suureksi kummastuksekseni avattaessa ei kurpitsa ollut sisältä mätä, kuten herra odotti. Ja makukin oli erinomainen. Viillelty kurpitsa otti kyllä itseensä, ja himpunverran homehtui. Avoimista pinnoista. Senkin olisin voinut välttää, jos olisin voidellut pinnat kevyesti öljyllä ja sullonut mollikan jääkaappiin. Mutta kun ei, niin ei. Piti jättää pöydälle muhimaan. No, siemenet on ihan jees.

Ja nyt hittovie, joudun pakon edessä venymään sisätiloissa, kun voisin rakentaa peruskuntoa raaputtelemalla pihaa! Ja ainoat kukkivat ovat ruttojuuret ja krookukset. Ruttojuurista on iloa perhosille, joita lenteleekin ihan mukavasti ilmatilassamme.

Eipä tässä muuta, kuin ihmettelemään maailman menoa. Ja tuloa. Sekä että ja myöskin.

En minä sitä vettä näin paljon pyytänyt...

Ja taivaan akkunat aukenivat ja satoi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. No, en minä nyt ihan vielä epätoivoon vajoa, vaikka vettä tuleekin. Korvasienisadolle tämä tekee erinomaisen hyvää. Mutta muutamalle ruukulle ei. Täytyy pikaisesti siirtää taimet johonkin toisenmalliseen ruukkuun. Ja "kasvihuoneeseen" turvaan lisävettymiseltä.

Sitähän tämä "viljelijän" elämänkierto on, että sataa ja paistaa. Aina on pidettävä silmällä, että hukkuvatko vai kärähtävätkö kasvikset. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Selleritkin vaikuttavat oikein lupaavilta.

Täytyy vielä käydä äkkiä kurpitsansiementä kaupalta. Joku koristekurpitsa on nyt paikallaan, että se vähän tasoittaisi kasvaessaan ravinnepitoisuuksia. Toisaalle kylvetään hernettä ja papua, samasta syystä. Saadaan sinne vähän enemmän typpeä. Kohta onkin biomatto valmis ja voidaan alkaa suunnittelemaan jotain järjellistäkin tuonne "puutarhaan". Ensimmäinen järjellinen asia on kyllä aita. Ettei tienhoitajan helvetinkone tule ja syö meidän pihaltamme puskia, pensaita ja muuta sellaista. Kuten toissavuonna. Kelamurskain kävi murskailemassa pari metriä meidänkin pihaamme. Huuto kuului varmaan Helsinkiin asti ja viskaalit saivat puheluita, jotka eivät liene olleet kovin miellyttäviä. Minä olen pahimmillani -hmmmm- kammottava.

Kun vielä jostain löytäisin yrttiruukkuni. Veikkaan kyllä, että ruukku on jäänyt erään sukulaisen siirtolapuutarhamökille, kun sitä lainasin sinne. Mökki on myyty ja nyt on huono mennä sitä sieltä hinkumaan.

Varjoja patariisissä.

Ei paista aurinko risukasaan, eikä oikein muuallekaan. Onneksi sentään on luvattu säiden lämpenevän. Toivottavasti kohtuullisesti. Kesästä saisi luvan tulla oikea kesä ilman helvetillisiä helteitä. Aurikonkukka on ottanut siis aurinkoa. Ja tässä hän poseeraa tyylikkäästi Lundian hyllytuen ja vanhan, 50-luvun, Hesarin välissä. Hesari haisi niin naftaliinille (koimyrkky, ei polttoaine. Polttoainetta sanotaan naftaksi), että joutui tuulettumaan rappusille. Näkyy taustalla myös pölyyntynyt sademittarin mittalasi, ei ole juurikaan käyttöä ollut.

 

Huomatkaa, varsi on saanut väriä!

Eilen oli "vanhan kansan virallinen herneenkylvöpäivä". Minä puolestani kiroilin kotihiirulaisiamme herneenversojen syömisestä. Laitoin hernettä ja papua jo aikoja sitten kasvamaan. Ja joitain muitakin rehuja. Yhden basilikankasvatusalustan olen onnistunut kylvettämään aika huolella, samoin "jonkin" koristekasvin. Koristekukkaset pitänee mennä laittamaan kuivempaan multaan, etteivät huku aivan tykkänään. Sen siitä saa, kun pintamulta on kuivaa, eikä vaivaudu tökkäämään sormeaan sinne mullan sekaan. Paras kosteusmittari. Tänään on niin tylsän harmaa päivä, että taidan vetää lonkkaa suurempien saavutusten välttämiseksi. Pieniä liikkeitä, varovaista puuhailua sekä erittäin vähäistä kahvinnautintaa. Ettei iske kofeiinitärinä kesken ruukutuksen.