Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Esi-idätyksen esikatselua esikoille.

Jees, saahan nähdä, miten tämän ajastuksen nyt käy. Meneekö sinne päinkään vain pelkästään päin helvettiä. Pitäisi putkahtaa ilmoille torstaina 10.5.12. Jos, niin hyvä ja jos ei, niin sitten ei hyvä heilu.

Tässä viikon 19 mittaan on tehty lähes oikeita puutarhaan liittyviä töitä. Mm. kaivettu muovisen kasvihuoneenkäppyrän muovi jostain kellarin lattiatasosta. Sinne viriteltiin kasvannaisia, sekä kesäkukkamallia että vihannesjohannesviritelmää. Pinaattia ja krassia, pavunituakin. Esikasvatusta, nääs.

Enemmän, kuin näitä kasveja, olisi kiva saada pieneliöstöä tontille. Jotain niinkuin hyötyeläintä. Kaneista en pidä, paitsi uunipannussa. Karkaavat vielä ja sitten meillä on pupuongelma. Ja aivan varmasti myös varsijousi. Sillä minä en diggaa villiintyvistä lemmikkieliöistä. Mirriltä nirri pois, jos ottaa perheestä ritolat. Koiraeläimetkin saisivat pötkiä lähimmän koiratalon hoteisiin, eikä jäädä metsiin toikkaroimaan. Tässä taannoin paikkaseudullamme viipotteli villiintynyt, ja kas, Tallinnasta ns. pelastettu koiraparka, jonka paikka olisi ollut aivan jossain muualla, kuin tässä lähiympäristössä. Perkele. Vaikka olenkin hellämielinen mummeli, niin kulkuelikoita en siedä. Olisin varmaan raamatunaikoina ollut heinäsirkkavitsauksen pahin viholainen. Hutkinut varpuluudalla hengiltä koko populan.

Mutta suureksi ihmeekseni raparperi, luumupuunraaskut ja sipulikasvit ovat hengissä. Ja vielä suuremmaksi äimistyksekseni on vihanneslaatikosta änkeämässä saksankirveliä ja lipstikkaa. Siitä olen iloinen, että muutama muu maustekasvikin pilkistää mullan alta. Kuten timjami, jota viime vuonna kylvin, mintunperkelettä ei saa hengiltä millään, persiljaa nousee toiseenkin lootaan ja hitunen ruohosipuliakin näyttää änkeytyvän kevätahavan hyvältäväksi.

Vettä kaipaavat puut ja maa. Sekä minä. Siitospölyä on aivan liiankin kanssa ilmoilla, enkä jaksaisi enää niistää kaiken aikaa. Pykii jo nahka nenänpielistä. Ja räkä valuu virtanaan, makoili tai istui, aivastuttaa ja silmät ovat kuin Närpiöläisellä tomaattikauppiaalla.

Kiva sentään, kun on kevät. Kaikille ÄIDEILLE HYVÄÄ ÄITENPÄIVÄÄ.

Hallaa ja haljua fiilistä.

Eilen kiikutin kyntteleitä oikein kaksin kappalein muovikassihuoneistoon. Toinen vetskari pisti hanttiin, kärväytin sormeni ja en ole lainkaan varma, paloivatko hallantorjuntayksiköt aamuun asti ollenkaan. Pikaisesti melko pimeässä tehty huomioni oli, että yksi tomaatintaimi oli vähän pitkällään, kun ei ollut soveliasta kukkakeppiä, vaikka risua on tontti vääränään. Ja nyt en ole vielä uskaltanut vilkaista kuin lämpömittariin. Täytyy toivoa, ettei säätiedotus pitänyt paikkaansa!

Työnnän kuvan jossain vaiheessa tuosta jättimäisestä kynttelilyhdystäni. Ja koska olen surkea kamerankäyttelijä, niin kuvakin on ihan sairaan karmea.