Jyrsijät, perkeleet.

Ensialkuun on todettava, että olen menettänyt viidenneksen lukijoistani. Kiitos ja anteeksi. YÄÄÄÄÄÄ....

Toisekseen, rotan- ja hiirenloukkuja viritellään. Hyvä, ettei napsahtanut äsken peukaloon. Omaan.
Ovat jyrsijät syöneet papujen ja auringonkukkien alut ihan tykkänään. Taidan sittenkin muovittaa ne. Siis ne idätysastiat. En hiiriä yms. Tai jos saan hengiltä, voisihan tolkuttoman elukan valaa vaikka akryyliin. Ilskottava ajatus on se. Siinä viaton eläinparka mätänisi hissukseen siinä akryylikappaleen sisikunnassa, ihan näkösällä. Ei kiitosta vaan. Ei.

Teimme myös uuden kasvilavan. Löytyi orpo lavakaulus. Se levitettiin nurtsille. Pohjalle paksusti sanomalehteä, että saadaan syksymmällä penkistä uutisia. Päälle multaa, ensin savista peltomultaa, sen päälle kompostoitunutta kompostimultaa ja pintasilaus tehdään kaupanmullalla. Sitten vaan joskus kurpitsaa siihen, kesäsellaista, ja eikun syömään. Aikanaan.

Nyt pitää mennä istutukset kastelemaan. Tosin istutuksen jälkeisessä kastelussa piti asentaa sipulit uudelleen takaisin penkkiin, kun kelluivat iloisesti veden pinnalla. Olisi kannattanut kastella se multa ekana. Mutta olisi ollut turhan helppo nakki semmoinen.

Esi-idätyksen esikatselua esikoille.

Jees, saahan nähdä, miten tämän ajastuksen nyt käy. Meneekö sinne päinkään vain pelkästään päin helvettiä. Pitäisi putkahtaa ilmoille torstaina 10.5.12. Jos, niin hyvä ja jos ei, niin sitten ei hyvä heilu.

Tässä viikon 19 mittaan on tehty lähes oikeita puutarhaan liittyviä töitä. Mm. kaivettu muovisen kasvihuoneenkäppyrän muovi jostain kellarin lattiatasosta. Sinne viriteltiin kasvannaisia, sekä kesäkukkamallia että vihannesjohannesviritelmää. Pinaattia ja krassia, pavunituakin. Esikasvatusta, nääs.

Enemmän, kuin näitä kasveja, olisi kiva saada pieneliöstöä tontille. Jotain niinkuin hyötyeläintä. Kaneista en pidä, paitsi uunipannussa. Karkaavat vielä ja sitten meillä on pupuongelma. Ja aivan varmasti myös varsijousi. Sillä minä en diggaa villiintyvistä lemmikkieliöistä. Mirriltä nirri pois, jos ottaa perheestä ritolat. Koiraeläimetkin saisivat pötkiä lähimmän koiratalon hoteisiin, eikä jäädä metsiin toikkaroimaan. Tässä taannoin paikkaseudullamme viipotteli villiintynyt, ja kas, Tallinnasta ns. pelastettu koiraparka, jonka paikka olisi ollut aivan jossain muualla, kuin tässä lähiympäristössä. Perkele. Vaikka olenkin hellämielinen mummeli, niin kulkuelikoita en siedä. Olisin varmaan raamatunaikoina ollut heinäsirkkavitsauksen pahin viholainen. Hutkinut varpuluudalla hengiltä koko populan.

Mutta suureksi ihmeekseni raparperi, luumupuunraaskut ja sipulikasvit ovat hengissä. Ja vielä suuremmaksi äimistyksekseni on vihanneslaatikosta änkeämässä saksankirveliä ja lipstikkaa. Siitä olen iloinen, että muutama muu maustekasvikin pilkistää mullan alta. Kuten timjami, jota viime vuonna kylvin, mintunperkelettä ei saa hengiltä millään, persiljaa nousee toiseenkin lootaan ja hitunen ruohosipuliakin näyttää änkeytyvän kevätahavan hyvältäväksi.

Vettä kaipaavat puut ja maa. Sekä minä. Siitospölyä on aivan liiankin kanssa ilmoilla, enkä jaksaisi enää niistää kaiken aikaa. Pykii jo nahka nenänpielistä. Ja räkä valuu virtanaan, makoili tai istui, aivastuttaa ja silmät ovat kuin Närpiöläisellä tomaattikauppiaalla.

Kiva sentään, kun on kevät. Kaikille ÄIDEILLE HYVÄÄ ÄITENPÄIVÄÄ.

Mitä? Ei lunta?! Varjopaikatkin kohta lumetta.

Lumetta tai ei, meidän pihaltamme ei enää löydy lunta kuin pohjoisseinustalta ja yhden katoksen edestä. Siis sitä on katoksen etualalla. Ei katoksen verran. Lumi alkaa olla pelkkää lumetta. Lumelunta. Pihallamme venyy vanha saunan pata, joka ei takuuvarmalla ole ollut sula sen kyljessä lepäävän jäälimpin takia, niin sieltä työntyy jo villitulppaanin versoja. Aika suuriakin.

Viimevuonna kasvattamani kurpitsa, se semmoinen pyöreä mollukka, asui kahdeksan kuukautta keittiön pöydällä. Suureksi kummastuksekseni avattaessa ei kurpitsa ollut sisältä mätä, kuten herra odotti. Ja makukin oli erinomainen. Viillelty kurpitsa otti kyllä itseensä, ja himpunverran homehtui. Avoimista pinnoista. Senkin olisin voinut välttää, jos olisin voidellut pinnat kevyesti öljyllä ja sullonut mollikan jääkaappiin. Mutta kun ei, niin ei. Piti jättää pöydälle muhimaan. No, siemenet on ihan jees.

Ja nyt hittovie, joudun pakon edessä venymään sisätiloissa, kun voisin rakentaa peruskuntoa raaputtelemalla pihaa! Ja ainoat kukkivat ovat ruttojuuret ja krookukset. Ruttojuurista on iloa perhosille, joita lenteleekin ihan mukavasti ilmatilassamme.

Eipä tässä muuta, kuin ihmettelemään maailman menoa. Ja tuloa. Sekä että ja myöskin.

Kevättä edistämässä.

Ripottelin jo eilen tuhkaa takilleni ja kengänkärjille. Tosin lumensulatustarkoituksessa. Löysin tuhkan seasta myös muutamia nauloja, sillä näämmäs oli takassa tullut poltettua jotain naulapitoista. Niistä ei juurikaan ole kasvamaan eikä lannoitteeksi eikä sulattamaan lunta. Tai ehkä ne kuumina olisivat lunta sulattaneet. Tuossa pihamaalla on nimittäin inha kinos, joka ei ota sulaakseen. Kulkuväyliltä on piesty rautakangella jäitä pois.

Tämä kevät on ollut taas omituisten keväitteni joukossa omituinen. Yhtään pelakuun pistokasta tai itävää yrttiruukkua minulla ei ole. Eikä paljon muitakaan. Puolustuksekseni lausun paasilinnamaisia absurdeja totuudenpuolikkaita sekä manaan ilmastoamme alimpaan kattilaan. Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tupattiin kuolemaan. Kuolinvuoteella korisi varmaan kaksi kolmasosaa katajaisesta kansastamme, imeväiset piltit ja vanhukset noin etujoukkoina. Omaiset huokailivat, että sentään maa alkaa olla sula, että saadaan hauta kaivettua.

Tänään tuolla ulkomaailmassa tulee vettä solkenaan. Alan pikkuhiljaa penkoa framille puutarhatyökaluja, ruukkuja ja sensellaista. Josko vaikka innostus iskisi yllättäen, siis ihan kympillä. Että olisi sitten kesän mittaan kasteltavaa ja nypittävää. Ai hemmetti! Ostinhan minä perhehelvetistä, eli ostoshelvetistä kaksi erilaista timjamia ja yhden rosmariinin. Että siltäosin yrttiviljely on aloitettu.

Kesäpäivän riemuja

Todella riemuja. Yrttitarhani alkaa pikkuhiljaa hissukseen valmistua. Enää muutamia taimia, niin voi jo sanoa, että melekosen valamista. Salviaa syöksin siihen oikein kaksin kappalein, samoin rosmariinia, kun ensimmäinen taimi oli jotenkin huterahko. Tomaatintaimia onkin yllättävän paljon. Peräti kuusi kappaletta ja ne menevät saavi-ämpäriviljelyyn. Samoin muutama kurpitsa. Iso. Kesäkurpitsoitakin on erinäisiä.

Kuvassa on minttua, rakuunaa, oreganoa, timjamia, salviaa, ruohosipulia, rosmariinia ja persiljaa. Joskohan näillä pärjäisi!

Suureen kukkiruukkuun työnsin minitomaattia kasvamaan. Kokoluokka ruukulla jätti. Orvokit olivat siinä jo ennestään. Saavat ollakin, lisäksi hautasin siihen myös basilikan siemeniä.

Kastelulaitostuminen

Eilen värkkäillessäni purnukkameressä, totesin, että sade ei ole anniskellut meille antejaan. Ahdistakaan ei ole tietoa, sillä katiskoita ei ole koettu veteenpudotuksen perästä. Sadevesi tynnöri oli melkein tyhjä. Noh, kylvämämme auringonkukkameri saattaa muuttua multamereksi, jollei asialle tee jotain. Joten. Eilen kiskoi avioliiton kautta saatu lisäosani puutarhaletkun letkeän tuonne talon tuolle puolen. Minä toimin hananvartijana, ettei koko kellari lainehdi. Tuolla hanalla on ajoittain taipumusta pomppia pois päältä. Auringonkukkakylvös saatiin märjäksi. Kellaria ei. Luojan lykky.

Päivällä sain kantaa pari kannua vettä, että pystyin kostuttamaan koululaiset. Jakelin vodaa kyllä maltillisesti ihan saunakuupalla, ettei lainehdi rehu ruukusta tiehensä. Kastelukannun sihtihän tunnetusti ei ole siellä missä pitäisi. Ja meillä on sentään kolme kastelukannua. Yksi rikkinäinen sihti. Missähän muut ovat?
Veljmieheni kanssa ihailin tänään vesiautomaatiksi kutsuttua apparaattosta, jolla saisi tuon alapihan kastelun toimitettua kivuttomammin. Uppopumppua ei uskalla sulloa enää tuonne vanhan vesikaivon uumeniin, se jää torveen kiinni ylösnostovaiheessa. Kait sen saisi sitten jollain opilla pois, mutta liikaa vaivaa. Eli jokin konsti on kekattava. Vanha vesikaivo on klassisesti alapihalla, talon&vanhojen paskakaivojen alapuolella, joten vesi sopii kivasti kasteluun...Porakaivo sentään tuottaa juomakelvollista hörpittävää ja vesi ei kyllä lopu!

Jahans. Taitaa olla aika mennä tökkäämään pavut & herneet likoon, että saa sitten kivoja köynnöksiä jonnekin. Ainakin noin niinkuin muutamaan vanhaan parvekeruukkuun. Sekä satunnaisesti sinne ja tänne. Suojaisammista paikoista voi sitten keräillä sadon talteen. Ja pistellä hyvällä halulla poskeensa!
Tuostapa tuli mieleeni, että täytyypä mennä ronkkimaan purkkeja, ruukkuja ja muuta sälää. Eilen kyllä totesin, että minulla on massiviisemmankin viljelmän tarpeisiin ihan hauskasti ruukkuja...

Äitienpäivää!

Aurinko räkittää kirkkaalta taivaalta, ja lähempi tarkastelu osoitti, että suurin osa kylvöksistäni on itänyt ja pavut varsinkin varsia tekevät kiivaaseen tahtiin. Mikään ei ole muovissa paleltunut! Ihme. Ehkä se kyntteli auttoi.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

Hallaa ja haljua fiilistä.

Eilen kiikutin kyntteleitä oikein kaksin kappalein muovikassihuoneistoon. Toinen vetskari pisti hanttiin, kärväytin sormeni ja en ole lainkaan varma, paloivatko hallantorjuntayksiköt aamuun asti ollenkaan. Pikaisesti melko pimeässä tehty huomioni oli, että yksi tomaatintaimi oli vähän pitkällään, kun ei ollut soveliasta kukkakeppiä, vaikka risua on tontti vääränään. Ja nyt en ole vielä uskaltanut vilkaista kuin lämpömittariin. Täytyy toivoa, ettei säätiedotus pitänyt paikkaansa!

Työnnän kuvan jossain vaiheessa tuosta jättimäisestä kynttelilyhdystäni. Ja koska olen surkea kamerankäyttelijä, niin kuvakin on ihan sairaan karmea.