Kesäkuun viileä alku

Ah, nautin siitä, että aurinko ei paahda minua tainnoksiin postilaatikkoreissulla. Lempeänviileä vajaan kahdenkymmenen asteen kesä sopii vartalolle paremmin, kuin pari edellistä, jolloin hiki kiehui pinnasta taivaalle alle kolmen minuutin. Olkapäät kesivät kolmeen kertaan kesän aikana. Hattu hiersi ohimoille karvattomat laikut. Ja ne näkyivät, koska kuontaloni on ruokkoamatta jo kolmatta vuotta. Eli vanhalla naisimmeisellä on pitkä tukka. No, puutarhapisniksistähän mun piti tässä.

Sain eilen viimein lannoitettua ja istutettua mansikkakurpitsalaatikon. Ei minulla mansikkakurpitsaa kasva, vaan kesäkurpitsaa ja mansikoita samassa laatikossa. Niiden juurelle laitan kerroksen olkea, ettei rikkaruohosto pääse valloittamaan kasvualustaa ainakaan ihan heti.

Löysin lähistöltä myös köynnöskuusaman taimia, joko siementaimia tai sitten on köynnellyt itsensä nurtsiin. Pitää siirtää ne tuonne ns. oikeaan paikkaan aidan viereen.
Kaikki kukkii kivasti. Sireenit täydessä kukassa, koiranheisi myös, valeistutuksessa asuvat spireatkin kukkivat ja aronia odottelee pääsyä paremmalle kasvumaalle. Edelleen. Onhan noi tuolla jo olleet erinäisiä vuosia. Melkein kymmenen...

Hernepenkki puuttuu. Sitä ei tänävuonna tule. Hontelo Auringonkukka odottelee tuolla siirtymistä ruukkuun rappusilla. Tuulalle kiitos edellisestä. Muista hakea ruukkuja meiltä, jos loppuu. Siis ruukut.
Pavut odottavat siirtymistä ruukkuun, onkin salkopapua tänävuonna vaan, eikä ollenkaan härkäpapuja.
Chileillekin pitäisi keksiä koti.

Mutta nyt hörppimään kahveeta, tekee hyvää hipiälle ja pitää hoikkana. Kuten minusta huomaa. Varsinkin tuon hoikkuuden.

Jyrsijät, perkeleet.

Ensialkuun on todettava, että olen menettänyt viidenneksen lukijoistani. Kiitos ja anteeksi. YÄÄÄÄÄÄ....

Toisekseen, rotan- ja hiirenloukkuja viritellään. Hyvä, ettei napsahtanut äsken peukaloon. Omaan.
Ovat jyrsijät syöneet papujen ja auringonkukkien alut ihan tykkänään. Taidan sittenkin muovittaa ne. Siis ne idätysastiat. En hiiriä yms. Tai jos saan hengiltä, voisihan tolkuttoman elukan valaa vaikka akryyliin. Ilskottava ajatus on se. Siinä viaton eläinparka mätänisi hissukseen siinä akryylikappaleen sisikunnassa, ihan näkösällä. Ei kiitosta vaan. Ei.

Teimme myös uuden kasvilavan. Löytyi orpo lavakaulus. Se levitettiin nurtsille. Pohjalle paksusti sanomalehteä, että saadaan syksymmällä penkistä uutisia. Päälle multaa, ensin savista peltomultaa, sen päälle kompostoitunutta kompostimultaa ja pintasilaus tehdään kaupanmullalla. Sitten vaan joskus kurpitsaa siihen, kesäsellaista, ja eikun syömään. Aikanaan.

Nyt pitää mennä istutukset kastelemaan. Tosin istutuksen jälkeisessä kastelussa piti asentaa sipulit uudelleen takaisin penkkiin, kun kelluivat iloisesti veden pinnalla. Olisi kannattanut kastella se multa ekana. Mutta olisi ollut turhan helppo nakki semmoinen.

Kihertelyä muuttavien kasvien keskellä.

Astiapuutarhassa on se hienous, että jos kasvi voi jossain kehnosti, sen voi kätevästi siirtää toiseen paikkaan. Eräät kesäkurpitsan taimet uhkasivat tappaa vähäiset ryytini ja siihen kyllääntyneenä ronttasimme ne taimilaatikkoon. Pohjalle kosteudenkestävä, tyhjä koiranruokasäkki, päälle multaa ja siihen sitten kasvannaiset. Siirto paremmille reuhahtamismaille. Vauriot: kolme (3) katkennutta lehteä. Kyseinen rehu ei tehnyt edes kukkia, vaan helvetinmoisia lehtiä, joten komposti odottaa, jollei ala tulla satoa!

Vaeltava Aave, eli pitkin pihoja levittäytyvä kurpitsani tekee taas hedelmää. Kaksi pallukkaa on jo melko suurta, kaksi on pudonnut hedelmöittymättöminä ja kaksi hedelmöitettyä odottaa kasvuunpääsyä. Mielessä on käynyt myös ajatus, että pitäisiköhän ne katkaista. Mieleen tuli, että ei.

Kamikaze-Tomaatista on syöty kaksi ensimmäistä tomaattia. Heikkokuntoinen, ja alunperin halpakin, amppelimansikka tekee kitukasvuista mansikkaa edelleen. Korianteri kukkii, ensimmäiset harvennuksen kohteet ovat jo pakkasessa, ja pinaatista saa pian sopan. Muissa tomaateissa on villisti pieniä hedelmiä, paprikassa myös ja salkopavut ovat kohta kuistin ikkunoiden peitteenä. Hauskaa! Mutta mistä tietää, koska pavut pitää korjata!? Borlottipapujen pitää antaa tuleentua. Koska ne on tuleentuneet? Entäs härkäpavut? Herneen kyllä tietää, koska se on korjuukuntoinen. Toki, apposia on mukava nauttia voisulan kera! Herrrrrkkua. Kiehautetaan vettä ja lykätään sekaan lituskaiset herneenpalot eli -liskot, suola muistetaan toki myös, vesi kaadetaan pois tai nautitaan myöhemmin kastikkeen nesteenä/keitonliemenä, syödään herneenliskot voisulaan kastaen ja suuta nautinnollisesti maiskutellen. Ähä, rasvakammoiset, siitäs saatte!

Grillailin tosiaan ensimmäisen oman kesäkurpitsan, totesin sen kuivemmaksi kuin kauppapuotien kurpitsat ja maukkaammaksi. Tosin siinä oli jo vähän siemeniä. Mutta nehän tekevät hyvää eturauhaselle. Olisi vaan se eturauhanen. Täytyy tästä lähteä machoilemaan, ilman eturauhasta, kastelukannujen kanssa. Ja keräämään talteen samettiruusujen siemeniä. Helpoin kasvi kasvattaa itse.

Suru-uutinen kasvirintamalta: Hontelo Aurikonkukka on lopettanut kukintansa ja alkaa siirtyä näämmäs muutenkin manan majoille. Rest In Peace. Kiitos hauskasta kukasta, Tuula! Tulemme varmaankin ensivuonnakin vaihtamaan kasveja ja kukkasia, taimivaiheessa. Mutta nyt kastelemiskannuja heiluttelemaan. Täytyy muistaa ottaa vielä joku saviruukku takataskuun, samettiruusun siemenet on sellaisessa kätsä kuivata.

Turhautunut tarhuri

Tahdon satoa, nyt heti. Mutta odottaa pitää!
Otetaanpa heti alkuun pätkä Leinon Eikkaa, jonka syntymää eilen juhlistettiin Runon ja suven päivällä. Ihan lippujen kanssa! Kuten maaliskuista Minna Canthin päivääkin. Olkaatten hyvät.

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat?
Lepinkäiset tokko ne leijuivat?
Ne tuoksuiko kukkaset tuhannet?
– Sitä hetkeä unhota et.
(Aurinkolaulun joku säkeistö)

Tämä on niitä hetkiä, kun tuntuu, ettei kesä edisty ja kasvit kasva. Ainoastaan kurpitsa kurottelee versojaan uskomattoman kauas saavistansa. Tosin tukevasti minä sitä lannoitankin. Onneksi ei tullut tuota saavia heitettyä roskiin ajastaika sitten, vaan se unohtui nurkkiin maisemaa pilaamaan. Mansikka tuottaa pari mansikkaa viikossa. Korianteri/pinaattiruukku rehottaa ja tomaatit kukkivat kilvan toistensa kanssa. Näin jo unta herkullisista pikkutomskuista. Kesäkurpitsa yrittää valloittaa koko penkin, ja olen niistä raksinut isoimpia lehtiä pois, että muutkin pääsisivät jaolle valosta. Yrttejä käyttelen tasaisesti suoraan penkistä.

Pavut kiemurtelevat ihan minne sattuu, ja tämän päivän projektina onkin raksia pajusta lisää tikkuja papujen pystyssä pitämiseksi. Hernepapuruukut, siis ne, jossa on molempia, ovat eniten tuen tarpeessa. Saisikohan EU:lta rahallista tukea?

Hontelo Auringonkukka kukkii portaalla. On aika kaunis se kukkanen. Kivan oranssinpunainen tai oikeastaan kellan- ja purppuranpunainen. Äh, täytyy otta kuva. Tiikerinliljatkin ovat riehaantuneet kukkaan! Ja linnunpoikasia räpistelee siellä täällä, mm. rastaanpoikaset otto2. Tiaisilla on ollut hyvä poikasvuosi, sinitiasen pikkuvintiöitä punkeaa melkein akkunasta sisään, samoin talitiaisen. Pidän tuossa ruokintapaikalla siementarjoilua ympäri vuoden, talvella siihen lisätään talipötkyä ja semmoista. Vähän vahvempaa evästä. Mustapääkerttukin lurittelee tässä ja punakylkirastas. Mustarastaalla on hauska tapa saapua etsimään matoja. Se pelmahtaa ensin pihapuuhun kekkasemaan ja lurittaa siinä pienen viserryksen. Pätkän vain. Sitten se hulmahtaa kasvillisuuden sekaan madonhakuun. Ja kaahaa takaisin pesälle. Nimenomaan kaahaa. Se on ainoa oikea sana kuvaamaan sen lentämistä tästä pihan poikki. Parikertaa se on melkein törmännyt päähäni. Uskomatonta, millainen viimehetken väistö sillä oli toissapäivänäkin!

Se kukkii tosi kauniisti honteloksi.

Lopuksi vielä toinekin pätkä samasta Eikan Aurinkolaulusta:

Tai ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin?
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset?
– Sitä utua unhota et.

Varjoja patariisissä.

Ei paista aurinko risukasaan, eikä oikein muuallekaan. Onneksi sentään on luvattu säiden lämpenevän. Toivottavasti kohtuullisesti. Kesästä saisi luvan tulla oikea kesä ilman helvetillisiä helteitä. Aurikonkukka on ottanut siis aurinkoa. Ja tässä hän poseeraa tyylikkäästi Lundian hyllytuen ja vanhan, 50-luvun, Hesarin välissä. Hesari haisi niin naftaliinille (koimyrkky, ei polttoaine. Polttoainetta sanotaan naftaksi), että joutui tuulettumaan rappusille. Näkyy taustalla myös pölyyntynyt sademittarin mittalasi, ei ole juurikaan käyttöä ollut.

 

Huomatkaa, varsi on saanut väriä!

Eilen oli "vanhan kansan virallinen herneenkylvöpäivä". Minä puolestani kiroilin kotihiirulaisiamme herneenversojen syömisestä. Laitoin hernettä ja papua jo aikoja sitten kasvamaan. Ja joitain muitakin rehuja. Yhden basilikankasvatusalustan olen onnistunut kylvettämään aika huolella, samoin "jonkin" koristekasvin. Koristekukkaset pitänee mennä laittamaan kuivempaan multaan, etteivät huku aivan tykkänään. Sen siitä saa, kun pintamulta on kuivaa, eikä vaivaudu tökkäämään sormeaan sinne mullan sekaan. Paras kosteusmittari. Tänään on niin tylsän harmaa päivä, että taidan vetää lonkkaa suurempien saavutusten välttämiseksi. Pieniä liikkeitä, varovaista puuhailua sekä erittäin vähäistä kahvinnautintaa. Ettei iske kofeiinitärinä kesken ruukutuksen.

Ken söi herneenversoja!

Tässä ohitse kulkeissain havainnoin tihruisilla simmuillani, että joku penteleen puutarhuri on kaivellut papuhernesäiliöissäni. Juu, siis pari vanhaa parvekeruukkua pyhitin pavuille ja herneille. Niisä on monttuja. Pieniä, sieviä montunpoikasia. Hiirenpirulaiset ovat löytäneet ruukut. Nyt puuttuu vain kissa. Bastet-patsaasta ei juuri ole hyötyä, vaan ilmielävä kissimirri olisi nyt kuutvarttia. Kunnioituksesta toista osapuolta kohtaan, en sellaista juuri nyt voi alkaa halajamaan tähän tölliin. Paska juttu. Sinänsä. Toisaalta hyvä, minulla olisi varmaan karsea eläintarha, jos asuisin hellämielisemmän yksilön kanssa (=enemmän vedätettävissä olevan).

Mutta silti ottaa aivoon, että joku käy napsimassa versot parempiin suihin. Verkkoa ajattelin viritellä tuohon päälle, hyttyssellaista. Ai joo, Hontelolle Auringonkukalle kuuluu hyvää. Varsikin on saanut vähän väriä. Laitan tänne kuvia, jahka ennätän niitä ottelemaan. Zuhai! Nyt paanalle, että ehtii ennen mummuja kirkolle. Tai mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Juonpa kupposen kahvia ensteks.

Jäitä poltellessa

Oikein mikään ei kasva tai idä tai mitään. Tämä on sitä aikaa, kun suurin osa hommista on odottelua ja rikkaruohojen nyppimistä. Mutta nyt, kun tuolla tulee vettä, niin kohta on kiire. Puutarha ei koskaan ole valmis. Eli hommiin vaan. Rapistelin jo aamusta noita kylvettäviä. Jos saisi vaikka jotain jännnää näytille. Koristekukat on hyvässä mallissa, enää hyötykasvillisuuus kondikseen.

Kastelulaitostuminen

Eilen värkkäillessäni purnukkameressä, totesin, että sade ei ole anniskellut meille antejaan. Ahdistakaan ei ole tietoa, sillä katiskoita ei ole koettu veteenpudotuksen perästä. Sadevesi tynnöri oli melkein tyhjä. Noh, kylvämämme auringonkukkameri saattaa muuttua multamereksi, jollei asialle tee jotain. Joten. Eilen kiskoi avioliiton kautta saatu lisäosani puutarhaletkun letkeän tuonne talon tuolle puolen. Minä toimin hananvartijana, ettei koko kellari lainehdi. Tuolla hanalla on ajoittain taipumusta pomppia pois päältä. Auringonkukkakylvös saatiin märjäksi. Kellaria ei. Luojan lykky.

Päivällä sain kantaa pari kannua vettä, että pystyin kostuttamaan koululaiset. Jakelin vodaa kyllä maltillisesti ihan saunakuupalla, ettei lainehdi rehu ruukusta tiehensä. Kastelukannun sihtihän tunnetusti ei ole siellä missä pitäisi. Ja meillä on sentään kolme kastelukannua. Yksi rikkinäinen sihti. Missähän muut ovat?
Veljmieheni kanssa ihailin tänään vesiautomaatiksi kutsuttua apparaattosta, jolla saisi tuon alapihan kastelun toimitettua kivuttomammin. Uppopumppua ei uskalla sulloa enää tuonne vanhan vesikaivon uumeniin, se jää torveen kiinni ylösnostovaiheessa. Kait sen saisi sitten jollain opilla pois, mutta liikaa vaivaa. Eli jokin konsti on kekattava. Vanha vesikaivo on klassisesti alapihalla, talon&vanhojen paskakaivojen alapuolella, joten vesi sopii kivasti kasteluun...Porakaivo sentään tuottaa juomakelvollista hörpittävää ja vesi ei kyllä lopu!

Jahans. Taitaa olla aika mennä tökkäämään pavut & herneet likoon, että saa sitten kivoja köynnöksiä jonnekin. Ainakin noin niinkuin muutamaan vanhaan parvekeruukkuun. Sekä satunnaisesti sinne ja tänne. Suojaisammista paikoista voi sitten keräillä sadon talteen. Ja pistellä hyvällä halulla poskeensa!
Tuostapa tuli mieleeni, että täytyypä mennä ronkkimaan purkkeja, ruukkuja ja muuta sälää. Eilen kyllä totesin, että minulla on massiviisemmankin viljelmän tarpeisiin ihan hauskasti ruukkuja...

Paikoillanne, valmiit....

Eikä läheskään valmiit. Tänään ajattelin harrastaa mahdottoman kylvös- ja idätysastiamereni setvintää. Siellä on jo papuja ja vaikka mitä pikkutaimella. Pavut voi näämmäs tällätä komeesti jo kasvualustaan ja muut purkittaa. Salaatinkylvön aika näyttäisi tulevan väkisin. Samaan laatikkoon menee pinaattia. Ettei pääse totuus unohtumaan. Multa loppunee kesken ja todennäköisesti tuota lannokettakaan ei ole, jos on ollenkaan missään jämiä. Rhodo lannoitetta on sen sijaan kaksi purkkia.

Ei auta. Niin hyvin koulittuja nuo pirskaleen idut eivät vielä ole, että menisivät purkkiin ilman aikojaan. Joten hommiin!

Päivän puutahramiäte.

Näin keväimellä on tämä elo mielenkiintoista. Säätiedotuksesta tulee suurarvonta ja yöt joko ovat tai eivät ole kylmiä. Jotain paleltuu väkisin. Eräillä onnellisilla on kasvihuoneenrääpäle, toisilla minimalistinen muovilla katettu -hmm- "kasvihuone". Eräät ovat timpuroineet rakennusmuovista, rimoista ja sen sellaisesta vaatimattoman kasvipalatsin. Minulla tuo mainittu minimalistinen "kasvihuone". En muista, millä nimityksellä sitä Miesten Tiimarissa myytiin. Sinne olen joka tapauksessa murjonut suuren osan kasvatuksellisesta osastostani. Eräitä idätettäviäkin jopa.

Illalla kun perkasin kukkoahvenia hampaat kalisten, niin mietiskelin tätä joka helvatan kevät heräävää agraaristen vaistoje paljoutta. Omaksi iloksi? Näääh, lähinnä rasitteeksi. Lähdepä reissuun kesällä, ajattelet koko retken ajan, että muistinko kastella tarpeeksi, laitoinko etana-ansan, mihin jätin hanskat ja onkohan tomaatinraakileet maassa kun palataan. Aivoille ehkä muutakin hommoo ajomatkan ajaksi, ainakin siihen asti, kunnes ensimmäinen peltipoliisi vilkuttelee tienposkesta suoraan silmiin...*POF* Puolisokeana kiroat koko puutarhausharrastuksen.

Viime yöksi kiikutin kynttilänpätkän muovihuoneen alatassille. On oiva hallantorjuntakeino. Palaa pössöttää koko yön ja kasvannaiset eivät pääse paleltumaan pilalle. Tomaatti kun on pikkuisen pakkasherkkä. Auringonkukkanenkaan ei ollut ottanut toissaöisestä karaisusta nenäänsä. Ainoastaan yksi lehti lurpattaa ja toinen on poikki, mutta veikkaan niiden olevan kuljetusvammoja.

Sisätiloissa pavut ovat heräilemässä mullan uumenissa. Ehkäpä saan kohtapuoleen niitä ulkotiloihinkin. Lannoitetta pitää vähän ostaa...tai ehkä paljon, riittää sitten ensi tai tuleviin vuosiinkin. Osa pavuista odottelee kylvöä suoraan maahan, samoin herneet. Herne on sen verran nopeakasvuinen, etten sitä taida edeltäkäsin kasvatella. Basilika odottelee koulunpenkkiä ja ulossiirtoa. Osa saa asua tässä köökin akkunalla. Työhuoneen ikkunalle en tuo mitään, koska kastelen suuremmalla todennäköisyydellä läppärin tai tulostimen kuin kasvit. Olen sen verran tohelo.

Koristekukkaosastolla on lähinnä kehäkukkia ja harjaneilikoita, auringonkukkaa sekä joku ihmeellinen sekoitus. Unikkoakin, ruiskaunokkia ja jotain muuta, mitä olen tuonne sipaissut. Sekä suunnitella tietenkin mihinkä kohtiin sitä hautailee etana-ansansa. Olutpurkki, johon jätetään olutta, joka on höystetty Fairylla tai vastaavalla. Kirvoja suhautellaan persaukseen toluliuoksella. Mäntysuopa on oivallinen ja luontoystävällinen sekin. Mutta näitä mietitään sitten, kun on tämä kasvatustaistelu käyty siihen asti, että saadaan nuo esikasvatetut sijoilleen.

Sitä odotellessa kävin parit marketat silmän iloksi. Se vaan on sen sortin kukkanen, että vanhat kukat pitää nyppiä irti, että kukinta jatkuu.

Täytyypä mennä kaivamaan kirjahyllystä muutama puuntarhaamisopus. Heti keittokirjojen jälkeinen kolme metriä on puutarha-, luonto- ja eräkirjaa. Kahvin kanssa on näissä olosuhteissa erinomaista nauttia parit puutarhaoppaat!