Villisti pihalla

Nyt on pompsahtanut esiin villivihannesten poiminta. Joko kuivuriin, pakkaseen tai sitten ihan suoraan lautaselle, kattilaan ja pannuun. Alkaa olla varastot melko täynnä.

Takiainen osoittautui herkuksi. Nyt alkaa paikoitellen olemaan myös jättipalsamia sen verran suurina yksilöinä, että taidan tehdä pienen koekäytön. Ilman kypsennystä en hirviä niitä vielä maistella. Voikukat ovat osittain syödyt, uppopaistelin niiden kukkia häpeällisesti dippaamalla tempurataikinaan. Tai noh, eihän toi ihan mitään varsinaista ollut, mutta muunnelmia teemasta. Eli vähän jotain jauhoa, mielellään gluteenitonta, vettä, suolaa ja kananmuna. Sotkottimella sekaisin ja kukkanen dipaten sinne sekä hulautetaan kuumaan öljyyn. Hyviä kuumana. Muista vaan liottaa mykeröitä hetki, että saat ne pikkuinniäiset pois sieltä asumasta. Proteiinilisästähän sekin käy.

Vielä ehtii ennen juhannusta etsimään montaakin kasvia, ja mitä isommaksi kasvavat, niin sen pienempi verso siitä käytetään. Tänään on kuusenkerkkien vuoro joutua pataan. Keitellessä olisi hyvä olla teräs- tai alumiinikattila. Ettei dementia-aineet sula kattilasta evääseen.

Koppa kouraan ja metsänpohjia tutkimaan.

Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Esi-idätyksen esikatselua esikoille.

Jees, saahan nähdä, miten tämän ajastuksen nyt käy. Meneekö sinne päinkään vain pelkästään päin helvettiä. Pitäisi putkahtaa ilmoille torstaina 10.5.12. Jos, niin hyvä ja jos ei, niin sitten ei hyvä heilu.

Tässä viikon 19 mittaan on tehty lähes oikeita puutarhaan liittyviä töitä. Mm. kaivettu muovisen kasvihuoneenkäppyrän muovi jostain kellarin lattiatasosta. Sinne viriteltiin kasvannaisia, sekä kesäkukkamallia että vihannesjohannesviritelmää. Pinaattia ja krassia, pavunituakin. Esikasvatusta, nääs.

Enemmän, kuin näitä kasveja, olisi kiva saada pieneliöstöä tontille. Jotain niinkuin hyötyeläintä. Kaneista en pidä, paitsi uunipannussa. Karkaavat vielä ja sitten meillä on pupuongelma. Ja aivan varmasti myös varsijousi. Sillä minä en diggaa villiintyvistä lemmikkieliöistä. Mirriltä nirri pois, jos ottaa perheestä ritolat. Koiraeläimetkin saisivat pötkiä lähimmän koiratalon hoteisiin, eikä jäädä metsiin toikkaroimaan. Tässä taannoin paikkaseudullamme viipotteli villiintynyt, ja kas, Tallinnasta ns. pelastettu koiraparka, jonka paikka olisi ollut aivan jossain muualla, kuin tässä lähiympäristössä. Perkele. Vaikka olenkin hellämielinen mummeli, niin kulkuelikoita en siedä. Olisin varmaan raamatunaikoina ollut heinäsirkkavitsauksen pahin viholainen. Hutkinut varpuluudalla hengiltä koko populan.

Mutta suureksi ihmeekseni raparperi, luumupuunraaskut ja sipulikasvit ovat hengissä. Ja vielä suuremmaksi äimistyksekseni on vihanneslaatikosta änkeämässä saksankirveliä ja lipstikkaa. Siitä olen iloinen, että muutama muu maustekasvikin pilkistää mullan alta. Kuten timjami, jota viime vuonna kylvin, mintunperkelettä ei saa hengiltä millään, persiljaa nousee toiseenkin lootaan ja hitunen ruohosipuliakin näyttää änkeytyvän kevätahavan hyvältäväksi.

Vettä kaipaavat puut ja maa. Sekä minä. Siitospölyä on aivan liiankin kanssa ilmoilla, enkä jaksaisi enää niistää kaiken aikaa. Pykii jo nahka nenänpielistä. Ja räkä valuu virtanaan, makoili tai istui, aivastuttaa ja silmät ovat kuin Närpiöläisellä tomaattikauppiaalla.

Kiva sentään, kun on kevät. Kaikille ÄIDEILLE HYVÄÄ ÄITENPÄIVÄÄ.

Kevättä edistämässä.

Ripottelin jo eilen tuhkaa takilleni ja kengänkärjille. Tosin lumensulatustarkoituksessa. Löysin tuhkan seasta myös muutamia nauloja, sillä näämmäs oli takassa tullut poltettua jotain naulapitoista. Niistä ei juurikaan ole kasvamaan eikä lannoitteeksi eikä sulattamaan lunta. Tai ehkä ne kuumina olisivat lunta sulattaneet. Tuossa pihamaalla on nimittäin inha kinos, joka ei ota sulaakseen. Kulkuväyliltä on piesty rautakangella jäitä pois.

Tämä kevät on ollut taas omituisten keväitteni joukossa omituinen. Yhtään pelakuun pistokasta tai itävää yrttiruukkua minulla ei ole. Eikä paljon muitakaan. Puolustuksekseni lausun paasilinnamaisia absurdeja totuudenpuolikkaita sekä manaan ilmastoamme alimpaan kattilaan. Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tupattiin kuolemaan. Kuolinvuoteella korisi varmaan kaksi kolmasosaa katajaisesta kansastamme, imeväiset piltit ja vanhukset noin etujoukkoina. Omaiset huokailivat, että sentään maa alkaa olla sula, että saadaan hauta kaivettua.

Tänään tuolla ulkomaailmassa tulee vettä solkenaan. Alan pikkuhiljaa penkoa framille puutarhatyökaluja, ruukkuja ja sensellaista. Josko vaikka innostus iskisi yllättäen, siis ihan kympillä. Että olisi sitten kesän mittaan kasteltavaa ja nypittävää. Ai hemmetti! Ostinhan minä perhehelvetistä, eli ostoshelvetistä kaksi erilaista timjamia ja yhden rosmariinin. Että siltäosin yrttiviljely on aloitettu.

Satoa havaittu

Le Longue Kurpiza venyttelee itseään pitkin poikin. Hedelmöitetyt hedelmät möyhistyvät ihan silmissä. Hedelmöittämätön putosi eilisen rankan sateen saattelemana. Kesäkurpitsassa on jo kaksi syöntikokoista kurpitsaa, joten tänään ne joutunevat suoraan grilliin, kulkematta keittiöni kautta. Keittiöön on raput, ja grille kävelee suoraan tuosta kasvatuspisteeltä. On minulla jo grilliherkkusienikin. Se kasvaa romukaupasta ostetussa sieniviljelmässä. Hauska.

Tomaateissa on rutkasti pieniä palluroita, jotka joskus saattavat muuttua punaisiksi, or whatsoever. Odotus palkittaneen joskus...

Pavut ja herneet pukkaavat palkoa. Borlottipavut saavat tuleentua rauhassa. Salkopapujen pötkyjä odotellessa! Keräkaalit keriytyvät ja yrttimaustetta voi poimia omasta penkistä mielin määrin. Eritoten erilaisia persiljoita. Lipstikkaa. Lipstikka ajaa kivasti nestettä pihalle, samoin koivu, takiaisenjuuri ja mansikka. Teen teen kunhan saan kuivattua riittävän määrän näitä herkkuja!

...ja nyt tarkempiin sherlokointeihin kattopuutarhojeni uumeniin!

Vedenkannon S/M -kisat

Tässä viimeaikaisten tapahtumien valossa, on vedenkannosta tullut todellinen masokismin multihuipentuma. Se on kertakaikkinen Via Dolivo, eikun Dolorin, äh, enivei. Kannut painavat nyt tonnin kappale, jos ennenkin viikkoa 29, heinäkuussa 2011. Nokkosvedessä uimaroi erinäistä pienelämää, sifonilla ja ilman. Sekä lannoite ei meinaa liueta, kuten purkki lupaa. Jonnekin pitäisi valittaa, mutta minne.

Tosiaan, viime viikolla vietin jokusen päivän eräässä lasaretissa, ja kukkiset, hetelmät, viuhannekset ja muukin kärsi poissaolessani pikkuisia vaurioita. Hontelo lopetti kukintansa jo ennen sairaalareissua. Kehäkukkaa ei varmaan taida saada kukkimaan kuin kehätiellä ja papupelto leviää puutarhakalulaatikon kannelle. Salkopapu näyttää päättäneen lopulliseksi päämääräkseen etelänpuoleisen katonlipan. Vaikka itse kasvi kasvaa ämpärissä! Juurille ei juuri tilaa, niin kasvetaan sitten ylöspäin. Kurpitsassa on pikkuisia palluroita versoissa siellä täällä, hedelmöitin juuri kaksi. Ai, mitenkö? No, poikakukka, se palluraton (tässä tapauksessa) irti varresta, kuoritaan heteiden ympäriltä kukka pois, ja toimitetaan yhdyntä, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kasvikunnan, ja siis kukkaset keskenään. Keräillään vähän poikakukkia, tehdään frittitaikina, kärväytetään öljyä. Kerrotaan palokunnalle, että väärä hälyytys. Syödään friteeratut kukkaset pois kuleksimasta, ennen kuin rapea päällinen sitkistyy. Toki kannattaa tarkistaa, ettei kukkiin jää koppiaisia tai mehtäluteita....

Yksi tomaattisaaveistani yritti lentää. Ja kamikazehan siitä tuli. Henkiin jäänyt itsemurhalentäjä on nyt aidan vieressä nojallaan, että voisi kiipeillä seinille. Yksi oksa menetettiin, mutta muut voivat mainiosti. Saatan jopa saada satoa! Pikkutomaatitkin voivat mainiosti. Sitä en arvannut, kuinka paljon tomaattikin tarvitsee lannoitusta! Huonostiliukenevalla lannoitteella (huom. luonnonmukaisella lannoitteella!!) lannoitan niitä tämän tuosta. Ja vettä kuluu. Vesiletkun hilaaminen pitkin puutarhaa on kuin vetäisi perässään täpötäyttä haitaribussia. Nurmikolla. Tai minun tapauksessani heinikossa. Vannon myös nokkosveden nimeen. Kaalista kaikkosivat etanat, pavuista kirvat ja kaikenkaikkiaan muukin kasvannaisto on perin tervettä. Ruuttasin salaa kyllä toluakin noihin papuihin. Niihin on herkästi tullut kirva-asujaimisto. Samoin vihannespunkit ovat viihtyneet paprikassa. Se sai osansa.

Vaikka syömmeni sykkii vajaateholla, niin vedenkantoon sitä tästä täytyy taas vääntyä. Kaikki rehut eivät ole ihan letkun ulottuvaisuuden piirissä, joten kyllä tuota kastelukannua saa hilata paikasta a paikkaan b ja takaisin ihan saatanan tavalla. Ei mene taasen niinkuin Strömsössä...

Kuristajakurpitsan paluu

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun kurpitsapenkkiin oli majoittunut kolmemetrinen triffidi. Äh, mitä hevonpaskaa. Siis kurpitsatynnyrini sisältö on alkanut levitä ympäristöön huolestuttavalla nopeudella, jota minä vielä edistän nokkovesineni. Vaikka teenkin aika laimeaa nokkosvettä. Ja lannoitepurkilla käyn tämän tuosta, joten onko mikään ihme, jos kukkiset ja johannekset vääntävät tiesminkä korkuisia ja mittaisia versoja.

Mutta tuo kurpitsa on huippu! Se on nyt kasvanut todellakin yhden kolmemetrisen verson, jossa on tyttökukka ja poikakukkia, sekä yhden kaksimetrisen, siinäkin pollottaa pieni tyttökukan alku ja muutaman vielä lyhykäisen versonpoikasen. Kaikki venyvät tasaiseen 5-10cm päivässä tahtiin. Kesäkurpitsa vaihtoi penkistä kukkapurkkiin, vähän lytistyi, mutta on jälleen virkoamassa entistä ehommaksi. Eli voin odotella herkullista satoa ihan parin viikon tms. kuluttua. Tyttökurpitsakukat on noita, joista sitten sukeutuu syötävän hyvää. Poikakukkia voisi vaikka friteerata. Nam. En vain raski mennä hypelöimään kukkia katki ja sihahtelemaan taikinakuoressa pannuun. En ole kovin haka noissa friteeraustaikinoissa.

Tässä on jo kannettu vettä niin, että sormenkynsiä ei kohta tarvitse leikellä. Raahaavat hyppyset jo maata. Mutta entäs sitten? Jollen olisi raahannut, ei olisi kurpitsaakaan. Voin pikapuoleen korjata myös korianterisatoa, harventaa pitää myös salaattia, ehkäpä jopa leikata minttua. Persiljaa pakastella ja silputa ruohosipulisato parempaan talteen. Myöskin ajuruoho ja mäkimeirami ottaa talteen talven varalle. Nyt vielä kun olisi muutama marjapensas, vattuja ja omppua. Niin eiköhän se tästä. Voi sitten hikikarpaloidensa vuodattamista muistella paukkupakkasessa, hellan äärellä vaikkapa. 

Hiljalleen kasvit alkavat asettua.

Erilaisissa paikoissa vaelleet taimiruukut alkavat asettua paikoilleen. Osasta taimet on laitettu ihan penkkiin, osassa ne saavat asua hamaan maailman tappiin. Tai ainakin siihen asti, kunnes joutuvat kompostiin.

Papua on reilusti. Hernettä myös. Ne kasvavat yhdessä muutamassa parvekeruukussa. Parvekeruukut tuntuivat olevan kuin tehdyt hernepapuviljelmälle. Yrttitarhani sai somisteekseen selleriä, anista ja kesäkurpitsaa, sekä yllättäen papuja. Persiljaa tulee rutkasti. Basilikan kanssa en tule toimeen. Se vaan ei kasva! Enkä tiedä mikä on syy. Tuntuu, että kun minä otan basilikan siemenet hyppysiini ja kylvän ne ruukkuun, niin ne eivät selviä edes siitä ilmalennosta.

Tässä on nyt ilmassa ankaran odottelun aikaa. Amppelimansikka on varmaan eka, joka tuottaa satoa. Kurpitsatynnyrin sisikunnan loihtiintumista saa odotella myöhäiseen syksyyn, kesäkurpitsan vähän vähempi. Toivottavasti, kun koskaan ei tiedä! Puutarhaajan elo on epävarmaa, kuten muidenkin maanilveilijöiden.

Ämpäreittäin

Ahaa -elämyksellinen viikonpäivä. Verensokeri sen verran korkealla, että ampiaiset hätyyttävät. Joten siistiä sisätyötä hetkonen ja sen jälkeen ämpäreitä haalimaan. Tomaatintaimet ämpäreihin ja saaviin, ja vot! Kohta on kasvu parahultaisimmillaan. Tuttujen saamien kokemusten innoittamana laitan tomskut nyt ämpäriin.

Tänään on tulossa grillausseuraa, joten pari soosia teen tekeytymään. Hottentottia ja vähemmän hottia!

Jäitä poltellessa

Oikein mikään ei kasva tai idä tai mitään. Tämä on sitä aikaa, kun suurin osa hommista on odottelua ja rikkaruohojen nyppimistä. Mutta nyt, kun tuolla tulee vettä, niin kohta on kiire. Puutarha ei koskaan ole valmis. Eli hommiin vaan. Rapistelin jo aamusta noita kylvettäviä. Jos saisi vaikka jotain jännnää näytille. Koristekukat on hyvässä mallissa, enää hyötykasvillisuuus kondikseen.

Kärsivällisyydestä

Tässä vaiheessa, kun aamulla on pudottu raput alas ja vielä alemmas, hoiputtu kellarin ovesta ulos ja kohden laajoja viljelysmaita, niin ensimmäinen ajatus ei ole kärsivällisyys. Lähinnä kärsimys. Ja vatsanpohjassa hutjuva pelko, että kaikki kasvannaiset ovat paleltuneet ja roikkuvat ruukuissaan kuin pahaiset narunpätkät. Näin ei onnekseni ollut. Virkeä viherpiippasmeri viittilöi leppeässä aamuilmassa ja minä viittilöin itseni aamupalalle.

Aamupalaa mussuttaessani haaveilin jo tilanteesta, että voin käydä herne- ja papupenkissä taittelemassa itselleni aamupalaksi liskoja ja palkoja, kiehauttaa ne vähässä vedessä, höystää voilla ja pistellä parempiin suihin. Aijai. Siihen varmaan on vielä aikaa. Samoin kuin oman maan paprikasatoon. Saati mihinkään muuhunkaan. Yrttejä sentään jo löytyy. Niitä selvisikin hengissä erinäisiä. Lipstikka saisi kasvaa vähän suuremmaksi, niin saisi lipstikkasoppaa! NAM.

Mutta enemmittä haaveiluitta, kitkinurakka odottaa. Tuolla on nokkosta ja vuohenputkea ihan kiitettävästi. Että ei kun pakkaseen.