Kuristajakurpitsan paluu

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun kurpitsapenkkiin oli majoittunut kolmemetrinen triffidi. Äh, mitä hevonpaskaa. Siis kurpitsatynnyrini sisältö on alkanut levitä ympäristöön huolestuttavalla nopeudella, jota minä vielä edistän nokkovesineni. Vaikka teenkin aika laimeaa nokkosvettä. Ja lannoitepurkilla käyn tämän tuosta, joten onko mikään ihme, jos kukkiset ja johannekset vääntävät tiesminkä korkuisia ja mittaisia versoja.

Mutta tuo kurpitsa on huippu! Se on nyt kasvanut todellakin yhden kolmemetrisen verson, jossa on tyttökukka ja poikakukkia, sekä yhden kaksimetrisen, siinäkin pollottaa pieni tyttökukan alku ja muutaman vielä lyhykäisen versonpoikasen. Kaikki venyvät tasaiseen 5-10cm päivässä tahtiin. Kesäkurpitsa vaihtoi penkistä kukkapurkkiin, vähän lytistyi, mutta on jälleen virkoamassa entistä ehommaksi. Eli voin odotella herkullista satoa ihan parin viikon tms. kuluttua. Tyttökurpitsakukat on noita, joista sitten sukeutuu syötävän hyvää. Poikakukkia voisi vaikka friteerata. Nam. En vain raski mennä hypelöimään kukkia katki ja sihahtelemaan taikinakuoressa pannuun. En ole kovin haka noissa friteeraustaikinoissa.

Tässä on jo kannettu vettä niin, että sormenkynsiä ei kohta tarvitse leikellä. Raahaavat hyppyset jo maata. Mutta entäs sitten? Jollen olisi raahannut, ei olisi kurpitsaakaan. Voin pikapuoleen korjata myös korianterisatoa, harventaa pitää myös salaattia, ehkäpä jopa leikata minttua. Persiljaa pakastella ja silputa ruohosipulisato parempaan talteen. Myöskin ajuruoho ja mäkimeirami ottaa talteen talven varalle. Nyt vielä kun olisi muutama marjapensas, vattuja ja omppua. Niin eiköhän se tästä. Voi sitten hikikarpaloidensa vuodattamista muistella paukkupakkasessa, hellan äärellä vaikkapa.