Kesäkuun viileä alku

Ah, nautin siitä, että aurinko ei paahda minua tainnoksiin postilaatikkoreissulla. Lempeänviileä vajaan kahdenkymmenen asteen kesä sopii vartalolle paremmin, kuin pari edellistä, jolloin hiki kiehui pinnasta taivaalle alle kolmen minuutin. Olkapäät kesivät kolmeen kertaan kesän aikana. Hattu hiersi ohimoille karvattomat laikut. Ja ne näkyivät, koska kuontaloni on ruokkoamatta jo kolmatta vuotta. Eli vanhalla naisimmeisellä on pitkä tukka. No, puutarhapisniksistähän mun piti tässä.

Sain eilen viimein lannoitettua ja istutettua mansikkakurpitsalaatikon. Ei minulla mansikkakurpitsaa kasva, vaan kesäkurpitsaa ja mansikoita samassa laatikossa. Niiden juurelle laitan kerroksen olkea, ettei rikkaruohosto pääse valloittamaan kasvualustaa ainakaan ihan heti.

Löysin lähistöltä myös köynnöskuusaman taimia, joko siementaimia tai sitten on köynnellyt itsensä nurtsiin. Pitää siirtää ne tuonne ns. oikeaan paikkaan aidan viereen.
Kaikki kukkii kivasti. Sireenit täydessä kukassa, koiranheisi myös, valeistutuksessa asuvat spireatkin kukkivat ja aronia odottelee pääsyä paremmalle kasvumaalle. Edelleen. Onhan noi tuolla jo olleet erinäisiä vuosia. Melkein kymmenen...

Hernepenkki puuttuu. Sitä ei tänävuonna tule. Hontelo Auringonkukka odottelee tuolla siirtymistä ruukkuun rappusilla. Tuulalle kiitos edellisestä. Muista hakea ruukkuja meiltä, jos loppuu. Siis ruukut.
Pavut odottavat siirtymistä ruukkuun, onkin salkopapua tänävuonna vaan, eikä ollenkaan härkäpapuja.
Chileillekin pitäisi keksiä koti.

Mutta nyt hörppimään kahveeta, tekee hyvää hipiälle ja pitää hoikkana. Kuten minusta huomaa. Varsinkin tuon hoikkuuden.

Jyrsijät, perkeleet.

Ensialkuun on todettava, että olen menettänyt viidenneksen lukijoistani. Kiitos ja anteeksi. YÄÄÄÄÄÄ....

Toisekseen, rotan- ja hiirenloukkuja viritellään. Hyvä, ettei napsahtanut äsken peukaloon. Omaan.
Ovat jyrsijät syöneet papujen ja auringonkukkien alut ihan tykkänään. Taidan sittenkin muovittaa ne. Siis ne idätysastiat. En hiiriä yms. Tai jos saan hengiltä, voisihan tolkuttoman elukan valaa vaikka akryyliin. Ilskottava ajatus on se. Siinä viaton eläinparka mätänisi hissukseen siinä akryylikappaleen sisikunnassa, ihan näkösällä. Ei kiitosta vaan. Ei.

Teimme myös uuden kasvilavan. Löytyi orpo lavakaulus. Se levitettiin nurtsille. Pohjalle paksusti sanomalehteä, että saadaan syksymmällä penkistä uutisia. Päälle multaa, ensin savista peltomultaa, sen päälle kompostoitunutta kompostimultaa ja pintasilaus tehdään kaupanmullalla. Sitten vaan joskus kurpitsaa siihen, kesäsellaista, ja eikun syömään. Aikanaan.

Nyt pitää mennä istutukset kastelemaan. Tosin istutuksen jälkeisessä kastelussa piti asentaa sipulit uudelleen takaisin penkkiin, kun kelluivat iloisesti veden pinnalla. Olisi kannattanut kastella se multa ekana. Mutta olisi ollut turhan helppo nakki semmoinen.

Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Mitä? Ei lunta?! Varjopaikatkin kohta lumetta.

Lumetta tai ei, meidän pihaltamme ei enää löydy lunta kuin pohjoisseinustalta ja yhden katoksen edestä. Siis sitä on katoksen etualalla. Ei katoksen verran. Lumi alkaa olla pelkkää lumetta. Lumelunta. Pihallamme venyy vanha saunan pata, joka ei takuuvarmalla ole ollut sula sen kyljessä lepäävän jäälimpin takia, niin sieltä työntyy jo villitulppaanin versoja. Aika suuriakin.

Viimevuonna kasvattamani kurpitsa, se semmoinen pyöreä mollukka, asui kahdeksan kuukautta keittiön pöydällä. Suureksi kummastuksekseni avattaessa ei kurpitsa ollut sisältä mätä, kuten herra odotti. Ja makukin oli erinomainen. Viillelty kurpitsa otti kyllä itseensä, ja himpunverran homehtui. Avoimista pinnoista. Senkin olisin voinut välttää, jos olisin voidellut pinnat kevyesti öljyllä ja sullonut mollikan jääkaappiin. Mutta kun ei, niin ei. Piti jättää pöydälle muhimaan. No, siemenet on ihan jees.

Ja nyt hittovie, joudun pakon edessä venymään sisätiloissa, kun voisin rakentaa peruskuntoa raaputtelemalla pihaa! Ja ainoat kukkivat ovat ruttojuuret ja krookukset. Ruttojuurista on iloa perhosille, joita lenteleekin ihan mukavasti ilmatilassamme.

Eipä tässä muuta, kuin ihmettelemään maailman menoa. Ja tuloa. Sekä että ja myöskin.

Vedenkannon S/M -kisat

Tässä viimeaikaisten tapahtumien valossa, on vedenkannosta tullut todellinen masokismin multihuipentuma. Se on kertakaikkinen Via Dolivo, eikun Dolorin, äh, enivei. Kannut painavat nyt tonnin kappale, jos ennenkin viikkoa 29, heinäkuussa 2011. Nokkosvedessä uimaroi erinäistä pienelämää, sifonilla ja ilman. Sekä lannoite ei meinaa liueta, kuten purkki lupaa. Jonnekin pitäisi valittaa, mutta minne.

Tosiaan, viime viikolla vietin jokusen päivän eräässä lasaretissa, ja kukkiset, hetelmät, viuhannekset ja muukin kärsi poissaolessani pikkuisia vaurioita. Hontelo lopetti kukintansa jo ennen sairaalareissua. Kehäkukkaa ei varmaan taida saada kukkimaan kuin kehätiellä ja papupelto leviää puutarhakalulaatikon kannelle. Salkopapu näyttää päättäneen lopulliseksi päämääräkseen etelänpuoleisen katonlipan. Vaikka itse kasvi kasvaa ämpärissä! Juurille ei juuri tilaa, niin kasvetaan sitten ylöspäin. Kurpitsassa on pikkuisia palluroita versoissa siellä täällä, hedelmöitin juuri kaksi. Ai, mitenkö? No, poikakukka, se palluraton (tässä tapauksessa) irti varresta, kuoritaan heteiden ympäriltä kukka pois, ja toimitetaan yhdyntä, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kasvikunnan, ja siis kukkaset keskenään. Keräillään vähän poikakukkia, tehdään frittitaikina, kärväytetään öljyä. Kerrotaan palokunnalle, että väärä hälyytys. Syödään friteeratut kukkaset pois kuleksimasta, ennen kuin rapea päällinen sitkistyy. Toki kannattaa tarkistaa, ettei kukkiin jää koppiaisia tai mehtäluteita....

Yksi tomaattisaaveistani yritti lentää. Ja kamikazehan siitä tuli. Henkiin jäänyt itsemurhalentäjä on nyt aidan vieressä nojallaan, että voisi kiipeillä seinille. Yksi oksa menetettiin, mutta muut voivat mainiosti. Saatan jopa saada satoa! Pikkutomaatitkin voivat mainiosti. Sitä en arvannut, kuinka paljon tomaattikin tarvitsee lannoitusta! Huonostiliukenevalla lannoitteella (huom. luonnonmukaisella lannoitteella!!) lannoitan niitä tämän tuosta. Ja vettä kuluu. Vesiletkun hilaaminen pitkin puutarhaa on kuin vetäisi perässään täpötäyttä haitaribussia. Nurmikolla. Tai minun tapauksessani heinikossa. Vannon myös nokkosveden nimeen. Kaalista kaikkosivat etanat, pavuista kirvat ja kaikenkaikkiaan muukin kasvannaisto on perin tervettä. Ruuttasin salaa kyllä toluakin noihin papuihin. Niihin on herkästi tullut kirva-asujaimisto. Samoin vihannespunkit ovat viihtyneet paprikassa. Se sai osansa.

Vaikka syömmeni sykkii vajaateholla, niin vedenkantoon sitä tästä täytyy taas vääntyä. Kaikki rehut eivät ole ihan letkun ulottuvaisuuden piirissä, joten kyllä tuota kastelukannua saa hilata paikasta a paikkaan b ja takaisin ihan saatanan tavalla. Ei mene taasen niinkuin Strömsössä...

Kuristajakurpitsan paluu

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun kurpitsapenkkiin oli majoittunut kolmemetrinen triffidi. Äh, mitä hevonpaskaa. Siis kurpitsatynnyrini sisältö on alkanut levitä ympäristöön huolestuttavalla nopeudella, jota minä vielä edistän nokkovesineni. Vaikka teenkin aika laimeaa nokkosvettä. Ja lannoitepurkilla käyn tämän tuosta, joten onko mikään ihme, jos kukkiset ja johannekset vääntävät tiesminkä korkuisia ja mittaisia versoja.

Mutta tuo kurpitsa on huippu! Se on nyt kasvanut todellakin yhden kolmemetrisen verson, jossa on tyttökukka ja poikakukkia, sekä yhden kaksimetrisen, siinäkin pollottaa pieni tyttökukan alku ja muutaman vielä lyhykäisen versonpoikasen. Kaikki venyvät tasaiseen 5-10cm päivässä tahtiin. Kesäkurpitsa vaihtoi penkistä kukkapurkkiin, vähän lytistyi, mutta on jälleen virkoamassa entistä ehommaksi. Eli voin odotella herkullista satoa ihan parin viikon tms. kuluttua. Tyttökurpitsakukat on noita, joista sitten sukeutuu syötävän hyvää. Poikakukkia voisi vaikka friteerata. Nam. En vain raski mennä hypelöimään kukkia katki ja sihahtelemaan taikinakuoressa pannuun. En ole kovin haka noissa friteeraustaikinoissa.

Tässä on jo kannettu vettä niin, että sormenkynsiä ei kohta tarvitse leikellä. Raahaavat hyppyset jo maata. Mutta entäs sitten? Jollen olisi raahannut, ei olisi kurpitsaakaan. Voin pikapuoleen korjata myös korianterisatoa, harventaa pitää myös salaattia, ehkäpä jopa leikata minttua. Persiljaa pakastella ja silputa ruohosipulisato parempaan talteen. Myöskin ajuruoho ja mäkimeirami ottaa talteen talven varalle. Nyt vielä kun olisi muutama marjapensas, vattuja ja omppua. Niin eiköhän se tästä. Voi sitten hikikarpaloidensa vuodattamista muistella paukkupakkasessa, hellan äärellä vaikkapa. 

Ämpäreittäin

Ahaa -elämyksellinen viikonpäivä. Verensokeri sen verran korkealla, että ampiaiset hätyyttävät. Joten siistiä sisätyötä hetkonen ja sen jälkeen ämpäreitä haalimaan. Tomaatintaimet ämpäreihin ja saaviin, ja vot! Kohta on kasvu parahultaisimmillaan. Tuttujen saamien kokemusten innoittamana laitan tomskut nyt ämpäriin.

Tänään on tulossa grillausseuraa, joten pari soosia teen tekeytymään. Hottentottia ja vähemmän hottia!

Kastelulaitostuminen

Eilen värkkäillessäni purnukkameressä, totesin, että sade ei ole anniskellut meille antejaan. Ahdistakaan ei ole tietoa, sillä katiskoita ei ole koettu veteenpudotuksen perästä. Sadevesi tynnöri oli melkein tyhjä. Noh, kylvämämme auringonkukkameri saattaa muuttua multamereksi, jollei asialle tee jotain. Joten. Eilen kiskoi avioliiton kautta saatu lisäosani puutarhaletkun letkeän tuonne talon tuolle puolen. Minä toimin hananvartijana, ettei koko kellari lainehdi. Tuolla hanalla on ajoittain taipumusta pomppia pois päältä. Auringonkukkakylvös saatiin märjäksi. Kellaria ei. Luojan lykky.

Päivällä sain kantaa pari kannua vettä, että pystyin kostuttamaan koululaiset. Jakelin vodaa kyllä maltillisesti ihan saunakuupalla, ettei lainehdi rehu ruukusta tiehensä. Kastelukannun sihtihän tunnetusti ei ole siellä missä pitäisi. Ja meillä on sentään kolme kastelukannua. Yksi rikkinäinen sihti. Missähän muut ovat?
Veljmieheni kanssa ihailin tänään vesiautomaatiksi kutsuttua apparaattosta, jolla saisi tuon alapihan kastelun toimitettua kivuttomammin. Uppopumppua ei uskalla sulloa enää tuonne vanhan vesikaivon uumeniin, se jää torveen kiinni ylösnostovaiheessa. Kait sen saisi sitten jollain opilla pois, mutta liikaa vaivaa. Eli jokin konsti on kekattava. Vanha vesikaivo on klassisesti alapihalla, talon&vanhojen paskakaivojen alapuolella, joten vesi sopii kivasti kasteluun...Porakaivo sentään tuottaa juomakelvollista hörpittävää ja vesi ei kyllä lopu!

Jahans. Taitaa olla aika mennä tökkäämään pavut & herneet likoon, että saa sitten kivoja köynnöksiä jonnekin. Ainakin noin niinkuin muutamaan vanhaan parvekeruukkuun. Sekä satunnaisesti sinne ja tänne. Suojaisammista paikoista voi sitten keräillä sadon talteen. Ja pistellä hyvällä halulla poskeensa!
Tuostapa tuli mieleeni, että täytyypä mennä ronkkimaan purkkeja, ruukkuja ja muuta sälää. Eilen kyllä totesin, että minulla on massiviisemmankin viljelmän tarpeisiin ihan hauskasti ruukkuja...

Ruukuttaminen on saatanasta.

En tiedä kyllästyttävämpää hommoo, kuin pikkuisten kukanrääpäleiden ruukuttaminen. Siis kouliminen. Koulutettu on nyt basilikaa, papuja ja selleriä. Ja huomattu, että jumakekka, eivät mahdu siihen jättimuovihuoneeseen. Pavut olivat onnistuneet jotenkin mätänemään ja puolet kasvoi, mutta toinen puoli ei. Tietenkin varmaan borlotit jäivät huonommalle hapelle. Auringonkukanversojakin löytyi papujen keskuudesta, hups. Tässä pari kuvaa:
 


Papu-&sellerikoulu


On kyllä sanottava, että välillä koin tuskia ja hermojen menetystä. Hermot meinasivat mennä siinä vaiheessa ensimmäisen kerran, kun löysin pikkusamettikukan siemenet kirjahyllystä. Niiden piti olla jo! Hemmetti. No, laitetaan kasvamaan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nakkisormikuva on tahallisesti otettu oikein tuhdisti pöydänreunaa vasten taivuttaen, että sormeni näyttäisivät vieläkin paksummilta, kuin ne ovatkaan. Ja tunnetusti kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa!

Jonkun nakkisormet mullan vallassa.

Tämä kuvien lisääminen onkin varsin mielenkiintoista puuhaa....! Menen pelmuamaan multapussukoihin ja yritän saada miljaardi pikkusammariakin kasvun huumaan. Ja sen jälkeen kauppaan. Jos jotain evästä...edes. Viljelmistään kun ei koskaan voi olla varma.