Villisti pihalla

Nyt on pompsahtanut esiin villivihannesten poiminta. Joko kuivuriin, pakkaseen tai sitten ihan suoraan lautaselle, kattilaan ja pannuun. Alkaa olla varastot melko täynnä.

Takiainen osoittautui herkuksi. Nyt alkaa paikoitellen olemaan myös jättipalsamia sen verran suurina yksilöinä, että taidan tehdä pienen koekäytön. Ilman kypsennystä en hirviä niitä vielä maistella. Voikukat ovat osittain syödyt, uppopaistelin niiden kukkia häpeällisesti dippaamalla tempurataikinaan. Tai noh, eihän toi ihan mitään varsinaista ollut, mutta muunnelmia teemasta. Eli vähän jotain jauhoa, mielellään gluteenitonta, vettä, suolaa ja kananmuna. Sotkottimella sekaisin ja kukkanen dipaten sinne sekä hulautetaan kuumaan öljyyn. Hyviä kuumana. Muista vaan liottaa mykeröitä hetki, että saat ne pikkuinniäiset pois sieltä asumasta. Proteiinilisästähän sekin käy.

Vielä ehtii ennen juhannusta etsimään montaakin kasvia, ja mitä isommaksi kasvavat, niin sen pienempi verso siitä käytetään. Tänään on kuusenkerkkien vuoro joutua pataan. Keitellessä olisi hyvä olla teräs- tai alumiinikattila. Ettei dementia-aineet sula kattilasta evääseen.

Koppa kouraan ja metsänpohjia tutkimaan.

...paahdetta.

Tietty. Ensin sataa ja sitten paistaa.

Meillä kukoistavat kuitenkin pikku kasvit. Jopa muutamat paikalleen kylvetyt ovat jo nostaneet päätänsä. Pavut ja auringonkukat ensimmäisinä. Pitänee vielä perehtyä kesäkurpitsan ja sen isomman kylvöön. Ja kylvää tuonne alamaailmaamme lisää harjaneilikkaa. Se kun on niin mukavan kirjava kasvi. Tulee lapsuus siitä mieleen. Samoin ruiskaunokista. Tosin sitä enää harvoin näkee siellä, missä sitä ennen näki. Ruispellolla.

Hara on hukassa ja jäykkä selkäni on kuin tulessa, kun yritän köykkiä rikkaruohostoa vähistä penkeistä. Mutta ennen loppuu koiralta kusi, kuin akalta konstit. Harjanvarteen vaan poikkipiena, kyllä se silläkin lähtee. Vähäiset rikkaruohot. Yritän olla ahkera, etteivät pääse riehaantumaan.

Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Esi-idätyksen esikatselua esikoille.

Jees, saahan nähdä, miten tämän ajastuksen nyt käy. Meneekö sinne päinkään vain pelkästään päin helvettiä. Pitäisi putkahtaa ilmoille torstaina 10.5.12. Jos, niin hyvä ja jos ei, niin sitten ei hyvä heilu.

Tässä viikon 19 mittaan on tehty lähes oikeita puutarhaan liittyviä töitä. Mm. kaivettu muovisen kasvihuoneenkäppyrän muovi jostain kellarin lattiatasosta. Sinne viriteltiin kasvannaisia, sekä kesäkukkamallia että vihannesjohannesviritelmää. Pinaattia ja krassia, pavunituakin. Esikasvatusta, nääs.

Enemmän, kuin näitä kasveja, olisi kiva saada pieneliöstöä tontille. Jotain niinkuin hyötyeläintä. Kaneista en pidä, paitsi uunipannussa. Karkaavat vielä ja sitten meillä on pupuongelma. Ja aivan varmasti myös varsijousi. Sillä minä en diggaa villiintyvistä lemmikkieliöistä. Mirriltä nirri pois, jos ottaa perheestä ritolat. Koiraeläimetkin saisivat pötkiä lähimmän koiratalon hoteisiin, eikä jäädä metsiin toikkaroimaan. Tässä taannoin paikkaseudullamme viipotteli villiintynyt, ja kas, Tallinnasta ns. pelastettu koiraparka, jonka paikka olisi ollut aivan jossain muualla, kuin tässä lähiympäristössä. Perkele. Vaikka olenkin hellämielinen mummeli, niin kulkuelikoita en siedä. Olisin varmaan raamatunaikoina ollut heinäsirkkavitsauksen pahin viholainen. Hutkinut varpuluudalla hengiltä koko populan.

Mutta suureksi ihmeekseni raparperi, luumupuunraaskut ja sipulikasvit ovat hengissä. Ja vielä suuremmaksi äimistyksekseni on vihanneslaatikosta änkeämässä saksankirveliä ja lipstikkaa. Siitä olen iloinen, että muutama muu maustekasvikin pilkistää mullan alta. Kuten timjami, jota viime vuonna kylvin, mintunperkelettä ei saa hengiltä millään, persiljaa nousee toiseenkin lootaan ja hitunen ruohosipuliakin näyttää änkeytyvän kevätahavan hyvältäväksi.

Vettä kaipaavat puut ja maa. Sekä minä. Siitospölyä on aivan liiankin kanssa ilmoilla, enkä jaksaisi enää niistää kaiken aikaa. Pykii jo nahka nenänpielistä. Ja räkä valuu virtanaan, makoili tai istui, aivastuttaa ja silmät ovat kuin Närpiöläisellä tomaattikauppiaalla.

Kiva sentään, kun on kevät. Kaikille ÄIDEILLE HYVÄÄ ÄITENPÄIVÄÄ.

Kärsivällisyydestä

Tässä vaiheessa, kun aamulla on pudottu raput alas ja vielä alemmas, hoiputtu kellarin ovesta ulos ja kohden laajoja viljelysmaita, niin ensimmäinen ajatus ei ole kärsivällisyys. Lähinnä kärsimys. Ja vatsanpohjassa hutjuva pelko, että kaikki kasvannaiset ovat paleltuneet ja roikkuvat ruukuissaan kuin pahaiset narunpätkät. Näin ei onnekseni ollut. Virkeä viherpiippasmeri viittilöi leppeässä aamuilmassa ja minä viittilöin itseni aamupalalle.

Aamupalaa mussuttaessani haaveilin jo tilanteesta, että voin käydä herne- ja papupenkissä taittelemassa itselleni aamupalaksi liskoja ja palkoja, kiehauttaa ne vähässä vedessä, höystää voilla ja pistellä parempiin suihin. Aijai. Siihen varmaan on vielä aikaa. Samoin kuin oman maan paprikasatoon. Saati mihinkään muuhunkaan. Yrttejä sentään jo löytyy. Niitä selvisikin hengissä erinäisiä. Lipstikka saisi kasvaa vähän suuremmaksi, niin saisi lipstikkasoppaa! NAM.

Mutta enemmittä haaveiluitta, kitkinurakka odottaa. Tuolla on nokkosta ja vuohenputkea ihan kiitettävästi. Että ei kun pakkaseen.

Kauhun hetkiä lämpömittarin ääressä

Aamulla totesin, että ei sentään ole ollut mitään järkyttävää pakkasta. Ehkä se on hallan puolella ollut ja nyt jo lämpenemään päin. Pilviharsoa vetelee taas taivaanpeitteeksi, joten ei voi kovin helvetillistä kylmää pitää.
Säätiedotus oli kovin savolaismallinen, saattaa olla, että on sadetta, saattaa olla ettei olekaan, taisitten kyllä.

Varovainen kurkistus kuistin ikkunasta näytti, että pöydälle unhoittamani kukkanen ei ollut kaukaa katsottuna kuin vähän kääntänyt latvaa kaakkoon. Ehkä se on selvinnyt ensimmäisestä koettelemuksestaan.

Ja mitä muuta "puutarhassani" kärsii:
Lisää auringonkukkia, jotka ovat vasta pikkutaimi -asteella, eli ala-asteella.
Kesäkurpitsaa, joitakin kipaleita, ja niiden kanssa on nyt vähän trabelia, että mihin niitäkin tyrkit. Ämpäreihin.
Papuja. On vähän joka sorttia. Borlottipapujakin, oli niin hassu nimi niillä.
Persiljoita.
Selleriä.
Kukkasia. Kehäpäätelmäkukkia.
ja varmaan jotain muutakin, jotka muistan vasta iltapäivästä!