Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Mitä? Ei lunta?! Varjopaikatkin kohta lumetta.

Lumetta tai ei, meidän pihaltamme ei enää löydy lunta kuin pohjoisseinustalta ja yhden katoksen edestä. Siis sitä on katoksen etualalla. Ei katoksen verran. Lumi alkaa olla pelkkää lumetta. Lumelunta. Pihallamme venyy vanha saunan pata, joka ei takuuvarmalla ole ollut sula sen kyljessä lepäävän jäälimpin takia, niin sieltä työntyy jo villitulppaanin versoja. Aika suuriakin.

Viimevuonna kasvattamani kurpitsa, se semmoinen pyöreä mollukka, asui kahdeksan kuukautta keittiön pöydällä. Suureksi kummastuksekseni avattaessa ei kurpitsa ollut sisältä mätä, kuten herra odotti. Ja makukin oli erinomainen. Viillelty kurpitsa otti kyllä itseensä, ja himpunverran homehtui. Avoimista pinnoista. Senkin olisin voinut välttää, jos olisin voidellut pinnat kevyesti öljyllä ja sullonut mollikan jääkaappiin. Mutta kun ei, niin ei. Piti jättää pöydälle muhimaan. No, siemenet on ihan jees.

Ja nyt hittovie, joudun pakon edessä venymään sisätiloissa, kun voisin rakentaa peruskuntoa raaputtelemalla pihaa! Ja ainoat kukkivat ovat ruttojuuret ja krookukset. Ruttojuurista on iloa perhosille, joita lenteleekin ihan mukavasti ilmatilassamme.

Eipä tässä muuta, kuin ihmettelemään maailman menoa. Ja tuloa. Sekä että ja myöskin.

Auringossa kasvaa.

Vajaamittainen puutarhani on nyt aika jännittävässä vaiheessa. Saavikurpitsa levyttää pitkin rinnetonttiaan noin 10cm päivässä kaikilla versoillaan. Siirsimme sen omalle tontille pois koirankopin katolta. Sijalle laitettiin kauniilla vaaleanpunaisella kukalla kukkiva salkopapu. Papu-hernepenkit (parvekelaatikot) rönsyävät hienosti. Kattoviljelmän loodaan piti jo tunkea keppejä pitämään kasvusto aisoissa. Paprika osoittaa elonmerkkejä, pienet chilintaimetkin taitavat jäädä henkiin. Ihan kaikki tomaatit kukkivat! Mansikkasatoa on korjattu noin yksi kahdessa päivässä, ennen kuin rastaat ehtivät. Yrttiviljelmässäni ainoastaan rosmariini voi äärimmäisen huonosti. Muut rehottavat, myös ne viisi kesäkurpitsaa, jotka tuonne tyrkkäsin hätäpäissäni.

Nokkosvesi rules, ainakaan vielä ei ole näkynyt kirvoja. Haju on kammottava, mutta ei ole kyllä kirvojakaan. Ja se on luonnon oma lannoite. Alan vakuuttua sen tehosta yhä enemmän! Luumupuu ja raparperi tykkäävät. Raparperi on jäänyt jotenkin lapsipuolen asemaan tässä tohinassa.

Kiva, kun saa yrttejä omasta yrttipenkistä. Siitä en tule luopumaan! Lipstikka on varmaan ensi vuonna jo kunnollisen kokoinen.

Kaikki hyvin. Ainakin tukka.

Reippaat pikkutaimet ovat reippaita, ruukuttamaankin pitäisi päästä, jahka tässä siivouksen tuoksinasta pääsee.
Hontelo aurinkonkukkakin voi hyvin. En ole sitä mihinkään siirtänyt rappuselta, kun näyttää siinä voivan.

Herne- ja papuosastokin voi paremmin, lienee hiirulainen juossut ääreen. Siemeniä ajattelin vielä laitella tuonne maahan, kunhan saan kärrärin kärräilemään minulle kasoittain multaa, joita voi jotenkin nimittää penkiksi! Traktorimies meinasi pölliä minulta pöllin, muttei ehtinyt, kun ehdin hätiin. Onneksi oli viimetalvinen aurasetä. Eikä joku outo hyypiö.

Noh, menen lannokevettä teeskentelemään. Isompia nokkosia saaviin. Ja kerron vielä tässä senkin, että luumupuussani oli YKSI kukkanen! Viime vuonna ei sitäkään. Luumupuukin on aika nuori. Tosiaan.

En minä sitä vettä näin paljon pyytänyt...

Ja taivaan akkunat aukenivat ja satoi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. No, en minä nyt ihan vielä epätoivoon vajoa, vaikka vettä tuleekin. Korvasienisadolle tämä tekee erinomaisen hyvää. Mutta muutamalle ruukulle ei. Täytyy pikaisesti siirtää taimet johonkin toisenmalliseen ruukkuun. Ja "kasvihuoneeseen" turvaan lisävettymiseltä.

Sitähän tämä "viljelijän" elämänkierto on, että sataa ja paistaa. Aina on pidettävä silmällä, että hukkuvatko vai kärähtävätkö kasvikset. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Selleritkin vaikuttavat oikein lupaavilta.

Täytyy vielä käydä äkkiä kurpitsansiementä kaupalta. Joku koristekurpitsa on nyt paikallaan, että se vähän tasoittaisi kasvaessaan ravinnepitoisuuksia. Toisaalle kylvetään hernettä ja papua, samasta syystä. Saadaan sinne vähän enemmän typpeä. Kohta onkin biomatto valmis ja voidaan alkaa suunnittelemaan jotain järjellistäkin tuonne "puutarhaan". Ensimmäinen järjellinen asia on kyllä aita. Ettei tienhoitajan helvetinkone tule ja syö meidän pihaltamme puskia, pensaita ja muuta sellaista. Kuten toissavuonna. Kelamurskain kävi murskailemassa pari metriä meidänkin pihaamme. Huuto kuului varmaan Helsinkiin asti ja viskaalit saivat puheluita, jotka eivät liene olleet kovin miellyttäviä. Minä olen pahimmillani -hmmmm- kammottava.

Kun vielä jostain löytäisin yrttiruukkuni. Veikkaan kyllä, että ruukku on jäänyt erään sukulaisen siirtolapuutarhamökille, kun sitä lainasin sinne. Mökki on myyty ja nyt on huono mennä sitä sieltä hinkumaan.

Kärsivällisyydestä

Tässä vaiheessa, kun aamulla on pudottu raput alas ja vielä alemmas, hoiputtu kellarin ovesta ulos ja kohden laajoja viljelysmaita, niin ensimmäinen ajatus ei ole kärsivällisyys. Lähinnä kärsimys. Ja vatsanpohjassa hutjuva pelko, että kaikki kasvannaiset ovat paleltuneet ja roikkuvat ruukuissaan kuin pahaiset narunpätkät. Näin ei onnekseni ollut. Virkeä viherpiippasmeri viittilöi leppeässä aamuilmassa ja minä viittilöin itseni aamupalalle.

Aamupalaa mussuttaessani haaveilin jo tilanteesta, että voin käydä herne- ja papupenkissä taittelemassa itselleni aamupalaksi liskoja ja palkoja, kiehauttaa ne vähässä vedessä, höystää voilla ja pistellä parempiin suihin. Aijai. Siihen varmaan on vielä aikaa. Samoin kuin oman maan paprikasatoon. Saati mihinkään muuhunkaan. Yrttejä sentään jo löytyy. Niitä selvisikin hengissä erinäisiä. Lipstikka saisi kasvaa vähän suuremmaksi, niin saisi lipstikkasoppaa! NAM.

Mutta enemmittä haaveiluitta, kitkinurakka odottaa. Tuolla on nokkosta ja vuohenputkea ihan kiitettävästi. Että ei kun pakkaseen.

Kauhun hetkiä lämpömittarin ääressä

Aamulla totesin, että ei sentään ole ollut mitään järkyttävää pakkasta. Ehkä se on hallan puolella ollut ja nyt jo lämpenemään päin. Pilviharsoa vetelee taas taivaanpeitteeksi, joten ei voi kovin helvetillistä kylmää pitää.
Säätiedotus oli kovin savolaismallinen, saattaa olla, että on sadetta, saattaa olla ettei olekaan, taisitten kyllä.

Varovainen kurkistus kuistin ikkunasta näytti, että pöydälle unhoittamani kukkanen ei ollut kaukaa katsottuna kuin vähän kääntänyt latvaa kaakkoon. Ehkä se on selvinnyt ensimmäisestä koettelemuksestaan.

Ja mitä muuta "puutarhassani" kärsii:
Lisää auringonkukkia, jotka ovat vasta pikkutaimi -asteella, eli ala-asteella.
Kesäkurpitsaa, joitakin kipaleita, ja niiden kanssa on nyt vähän trabelia, että mihin niitäkin tyrkit. Ämpäreihin.
Papuja. On vähän joka sorttia. Borlottipapujakin, oli niin hassu nimi niillä.
Persiljoita.
Selleriä.
Kukkasia. Kehäpäätelmäkukkia.
ja varmaan jotain muutakin, jotka muistan vasta iltapäivästä!

Tästä se lähtee irralleen.

Sain tässä tänään haltuuni auringonkukan. Vähän hontelohkon, mutta haitanneeko tuo.
Kait se siitä komistuu ja voimistuu. Ellen sitä ennen onnistu sille tekemään mitään omituista ja satu sitten heittämään veiviään. No, jääpä kauniit muistot ja kuva, jonka tällään tähän, nyt:

Tässä on siis sankari töötättynä aidassa törröttäviin murhatteihin. Murhateissa oli niin rutkasti ripsiäisiä, ettei niitä voinut ajatella sisätilain somistuskukkasiksi. Piti julmasti hyljätä ne tuohon aidan vierukseen ja köyttää ruukku kiinni, ettei lähde lentoon. Kuivakukkiakin on siinä valmiina, että eivät tunne oloaan yksinäiksiksi. Vaiheet siis jatkuvat, saadaanko ruukun väri muuttamaan auringonkukan yläosastoon. JÄNNÄÄ!