Mitä? Ei lunta?! Varjopaikatkin kohta lumetta.

Lumetta tai ei, meidän pihaltamme ei enää löydy lunta kuin pohjoisseinustalta ja yhden katoksen edestä. Siis sitä on katoksen etualalla. Ei katoksen verran. Lumi alkaa olla pelkkää lumetta. Lumelunta. Pihallamme venyy vanha saunan pata, joka ei takuuvarmalla ole ollut sula sen kyljessä lepäävän jäälimpin takia, niin sieltä työntyy jo villitulppaanin versoja. Aika suuriakin.

Viimevuonna kasvattamani kurpitsa, se semmoinen pyöreä mollukka, asui kahdeksan kuukautta keittiön pöydällä. Suureksi kummastuksekseni avattaessa ei kurpitsa ollut sisältä mätä, kuten herra odotti. Ja makukin oli erinomainen. Viillelty kurpitsa otti kyllä itseensä, ja himpunverran homehtui. Avoimista pinnoista. Senkin olisin voinut välttää, jos olisin voidellut pinnat kevyesti öljyllä ja sullonut mollikan jääkaappiin. Mutta kun ei, niin ei. Piti jättää pöydälle muhimaan. No, siemenet on ihan jees.

Ja nyt hittovie, joudun pakon edessä venymään sisätiloissa, kun voisin rakentaa peruskuntoa raaputtelemalla pihaa! Ja ainoat kukkivat ovat ruttojuuret ja krookukset. Ruttojuurista on iloa perhosille, joita lenteleekin ihan mukavasti ilmatilassamme.

Eipä tässä muuta, kuin ihmettelemään maailman menoa. Ja tuloa. Sekä että ja myöskin.

Kevättä edistämässä.

Ripottelin jo eilen tuhkaa takilleni ja kengänkärjille. Tosin lumensulatustarkoituksessa. Löysin tuhkan seasta myös muutamia nauloja, sillä näämmäs oli takassa tullut poltettua jotain naulapitoista. Niistä ei juurikaan ole kasvamaan eikä lannoitteeksi eikä sulattamaan lunta. Tai ehkä ne kuumina olisivat lunta sulattaneet. Tuossa pihamaalla on nimittäin inha kinos, joka ei ota sulaakseen. Kulkuväyliltä on piesty rautakangella jäitä pois.

Tämä kevät on ollut taas omituisten keväitteni joukossa omituinen. Yhtään pelakuun pistokasta tai itävää yrttiruukkua minulla ei ole. Eikä paljon muitakaan. Puolustuksekseni lausun paasilinnamaisia absurdeja totuudenpuolikkaita sekä manaan ilmastoamme alimpaan kattilaan. Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tupattiin kuolemaan. Kuolinvuoteella korisi varmaan kaksi kolmasosaa katajaisesta kansastamme, imeväiset piltit ja vanhukset noin etujoukkoina. Omaiset huokailivat, että sentään maa alkaa olla sula, että saadaan hauta kaivettua.

Tänään tuolla ulkomaailmassa tulee vettä solkenaan. Alan pikkuhiljaa penkoa framille puutarhatyökaluja, ruukkuja ja sensellaista. Josko vaikka innostus iskisi yllättäen, siis ihan kympillä. Että olisi sitten kesän mittaan kasteltavaa ja nypittävää. Ai hemmetti! Ostinhan minä perhehelvetistä, eli ostoshelvetistä kaksi erilaista timjamia ja yhden rosmariinin. Että siltäosin yrttiviljely on aloitettu.