Naminaminami...

Tänään on grilliin menossa:
Kesäkurpitsaa! Lisää tulee, kattoviljemäni on tuottoisa.

Ja Kamikaze-Tomaatissa on havainnoitu värittyviä palleroita! Kohta saa sieltä käydä napsimassa omat tomaatit suoraan kituseen.

Satoa havaittu

Le Longue Kurpiza venyttelee itseään pitkin poikin. Hedelmöitetyt hedelmät möyhistyvät ihan silmissä. Hedelmöittämätön putosi eilisen rankan sateen saattelemana. Kesäkurpitsassa on jo kaksi syöntikokoista kurpitsaa, joten tänään ne joutunevat suoraan grilliin, kulkematta keittiöni kautta. Keittiöön on raput, ja grille kävelee suoraan tuosta kasvatuspisteeltä. On minulla jo grilliherkkusienikin. Se kasvaa romukaupasta ostetussa sieniviljelmässä. Hauska.

Tomaateissa on rutkasti pieniä palluroita, jotka joskus saattavat muuttua punaisiksi, or whatsoever. Odotus palkittaneen joskus...

Pavut ja herneet pukkaavat palkoa. Borlottipavut saavat tuleentua rauhassa. Salkopapujen pötkyjä odotellessa! Keräkaalit keriytyvät ja yrttimaustetta voi poimia omasta penkistä mielin määrin. Eritoten erilaisia persiljoita. Lipstikkaa. Lipstikka ajaa kivasti nestettä pihalle, samoin koivu, takiaisenjuuri ja mansikka. Teen teen kunhan saan kuivattua riittävän määrän näitä herkkuja!

...ja nyt tarkempiin sherlokointeihin kattopuutarhojeni uumeniin!

Vedenkannon S/M -kisat

Tässä viimeaikaisten tapahtumien valossa, on vedenkannosta tullut todellinen masokismin multihuipentuma. Se on kertakaikkinen Via Dolivo, eikun Dolorin, äh, enivei. Kannut painavat nyt tonnin kappale, jos ennenkin viikkoa 29, heinäkuussa 2011. Nokkosvedessä uimaroi erinäistä pienelämää, sifonilla ja ilman. Sekä lannoite ei meinaa liueta, kuten purkki lupaa. Jonnekin pitäisi valittaa, mutta minne.

Tosiaan, viime viikolla vietin jokusen päivän eräässä lasaretissa, ja kukkiset, hetelmät, viuhannekset ja muukin kärsi poissaolessani pikkuisia vaurioita. Hontelo lopetti kukintansa jo ennen sairaalareissua. Kehäkukkaa ei varmaan taida saada kukkimaan kuin kehätiellä ja papupelto leviää puutarhakalulaatikon kannelle. Salkopapu näyttää päättäneen lopulliseksi päämääräkseen etelänpuoleisen katonlipan. Vaikka itse kasvi kasvaa ämpärissä! Juurille ei juuri tilaa, niin kasvetaan sitten ylöspäin. Kurpitsassa on pikkuisia palluroita versoissa siellä täällä, hedelmöitin juuri kaksi. Ai, mitenkö? No, poikakukka, se palluraton (tässä tapauksessa) irti varresta, kuoritaan heteiden ympäriltä kukka pois, ja toimitetaan yhdyntä, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kasvikunnan, ja siis kukkaset keskenään. Keräillään vähän poikakukkia, tehdään frittitaikina, kärväytetään öljyä. Kerrotaan palokunnalle, että väärä hälyytys. Syödään friteeratut kukkaset pois kuleksimasta, ennen kuin rapea päällinen sitkistyy. Toki kannattaa tarkistaa, ettei kukkiin jää koppiaisia tai mehtäluteita....

Yksi tomaattisaaveistani yritti lentää. Ja kamikazehan siitä tuli. Henkiin jäänyt itsemurhalentäjä on nyt aidan vieressä nojallaan, että voisi kiipeillä seinille. Yksi oksa menetettiin, mutta muut voivat mainiosti. Saatan jopa saada satoa! Pikkutomaatitkin voivat mainiosti. Sitä en arvannut, kuinka paljon tomaattikin tarvitsee lannoitusta! Huonostiliukenevalla lannoitteella (huom. luonnonmukaisella lannoitteella!!) lannoitan niitä tämän tuosta. Ja vettä kuluu. Vesiletkun hilaaminen pitkin puutarhaa on kuin vetäisi perässään täpötäyttä haitaribussia. Nurmikolla. Tai minun tapauksessani heinikossa. Vannon myös nokkosveden nimeen. Kaalista kaikkosivat etanat, pavuista kirvat ja kaikenkaikkiaan muukin kasvannaisto on perin tervettä. Ruuttasin salaa kyllä toluakin noihin papuihin. Niihin on herkästi tullut kirva-asujaimisto. Samoin vihannespunkit ovat viihtyneet paprikassa. Se sai osansa.

Vaikka syömmeni sykkii vajaateholla, niin vedenkantoon sitä tästä täytyy taas vääntyä. Kaikki rehut eivät ole ihan letkun ulottuvaisuuden piirissä, joten kyllä tuota kastelukannua saa hilata paikasta a paikkaan b ja takaisin ihan saatanan tavalla. Ei mene taasen niinkuin Strömsössä...

Kuristajakurpitsan paluu

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun kurpitsapenkkiin oli majoittunut kolmemetrinen triffidi. Äh, mitä hevonpaskaa. Siis kurpitsatynnyrini sisältö on alkanut levitä ympäristöön huolestuttavalla nopeudella, jota minä vielä edistän nokkovesineni. Vaikka teenkin aika laimeaa nokkosvettä. Ja lannoitepurkilla käyn tämän tuosta, joten onko mikään ihme, jos kukkiset ja johannekset vääntävät tiesminkä korkuisia ja mittaisia versoja.

Mutta tuo kurpitsa on huippu! Se on nyt kasvanut todellakin yhden kolmemetrisen verson, jossa on tyttökukka ja poikakukkia, sekä yhden kaksimetrisen, siinäkin pollottaa pieni tyttökukan alku ja muutaman vielä lyhykäisen versonpoikasen. Kaikki venyvät tasaiseen 5-10cm päivässä tahtiin. Kesäkurpitsa vaihtoi penkistä kukkapurkkiin, vähän lytistyi, mutta on jälleen virkoamassa entistä ehommaksi. Eli voin odotella herkullista satoa ihan parin viikon tms. kuluttua. Tyttökurpitsakukat on noita, joista sitten sukeutuu syötävän hyvää. Poikakukkia voisi vaikka friteerata. Nam. En vain raski mennä hypelöimään kukkia katki ja sihahtelemaan taikinakuoressa pannuun. En ole kovin haka noissa friteeraustaikinoissa.

Tässä on jo kannettu vettä niin, että sormenkynsiä ei kohta tarvitse leikellä. Raahaavat hyppyset jo maata. Mutta entäs sitten? Jollen olisi raahannut, ei olisi kurpitsaakaan. Voin pikapuoleen korjata myös korianterisatoa, harventaa pitää myös salaattia, ehkäpä jopa leikata minttua. Persiljaa pakastella ja silputa ruohosipulisato parempaan talteen. Myöskin ajuruoho ja mäkimeirami ottaa talteen talven varalle. Nyt vielä kun olisi muutama marjapensas, vattuja ja omppua. Niin eiköhän se tästä. Voi sitten hikikarpaloidensa vuodattamista muistella paukkupakkasessa, hellan äärellä vaikkapa. 

Turhautunut tarhuri

Tahdon satoa, nyt heti. Mutta odottaa pitää!
Otetaanpa heti alkuun pätkä Leinon Eikkaa, jonka syntymää eilen juhlistettiin Runon ja suven päivällä. Ihan lippujen kanssa! Kuten maaliskuista Minna Canthin päivääkin. Olkaatten hyvät.

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat?
Lepinkäiset tokko ne leijuivat?
Ne tuoksuiko kukkaset tuhannet?
– Sitä hetkeä unhota et.
(Aurinkolaulun joku säkeistö)

Tämä on niitä hetkiä, kun tuntuu, ettei kesä edisty ja kasvit kasva. Ainoastaan kurpitsa kurottelee versojaan uskomattoman kauas saavistansa. Tosin tukevasti minä sitä lannoitankin. Onneksi ei tullut tuota saavia heitettyä roskiin ajastaika sitten, vaan se unohtui nurkkiin maisemaa pilaamaan. Mansikka tuottaa pari mansikkaa viikossa. Korianteri/pinaattiruukku rehottaa ja tomaatit kukkivat kilvan toistensa kanssa. Näin jo unta herkullisista pikkutomskuista. Kesäkurpitsa yrittää valloittaa koko penkin, ja olen niistä raksinut isoimpia lehtiä pois, että muutkin pääsisivät jaolle valosta. Yrttejä käyttelen tasaisesti suoraan penkistä.

Pavut kiemurtelevat ihan minne sattuu, ja tämän päivän projektina onkin raksia pajusta lisää tikkuja papujen pystyssä pitämiseksi. Hernepapuruukut, siis ne, jossa on molempia, ovat eniten tuen tarpeessa. Saisikohan EU:lta rahallista tukea?

Hontelo Auringonkukka kukkii portaalla. On aika kaunis se kukkanen. Kivan oranssinpunainen tai oikeastaan kellan- ja purppuranpunainen. Äh, täytyy otta kuva. Tiikerinliljatkin ovat riehaantuneet kukkaan! Ja linnunpoikasia räpistelee siellä täällä, mm. rastaanpoikaset otto2. Tiaisilla on ollut hyvä poikasvuosi, sinitiasen pikkuvintiöitä punkeaa melkein akkunasta sisään, samoin talitiaisen. Pidän tuossa ruokintapaikalla siementarjoilua ympäri vuoden, talvella siihen lisätään talipötkyä ja semmoista. Vähän vahvempaa evästä. Mustapääkerttukin lurittelee tässä ja punakylkirastas. Mustarastaalla on hauska tapa saapua etsimään matoja. Se pelmahtaa ensin pihapuuhun kekkasemaan ja lurittaa siinä pienen viserryksen. Pätkän vain. Sitten se hulmahtaa kasvillisuuden sekaan madonhakuun. Ja kaahaa takaisin pesälle. Nimenomaan kaahaa. Se on ainoa oikea sana kuvaamaan sen lentämistä tästä pihan poikki. Parikertaa se on melkein törmännyt päähäni. Uskomatonta, millainen viimehetken väistö sillä oli toissapäivänäkin!

Se kukkii tosi kauniisti honteloksi.

Lopuksi vielä toinekin pätkä samasta Eikan Aurinkolaulusta:

Tai ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin?
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset?
– Sitä utua unhota et.

Auringossa kasvaa.

Vajaamittainen puutarhani on nyt aika jännittävässä vaiheessa. Saavikurpitsa levyttää pitkin rinnetonttiaan noin 10cm päivässä kaikilla versoillaan. Siirsimme sen omalle tontille pois koirankopin katolta. Sijalle laitettiin kauniilla vaaleanpunaisella kukalla kukkiva salkopapu. Papu-hernepenkit (parvekelaatikot) rönsyävät hienosti. Kattoviljelmän loodaan piti jo tunkea keppejä pitämään kasvusto aisoissa. Paprika osoittaa elonmerkkejä, pienet chilintaimetkin taitavat jäädä henkiin. Ihan kaikki tomaatit kukkivat! Mansikkasatoa on korjattu noin yksi kahdessa päivässä, ennen kuin rastaat ehtivät. Yrttiviljelmässäni ainoastaan rosmariini voi äärimmäisen huonosti. Muut rehottavat, myös ne viisi kesäkurpitsaa, jotka tuonne tyrkkäsin hätäpäissäni.

Nokkosvesi rules, ainakaan vielä ei ole näkynyt kirvoja. Haju on kammottava, mutta ei ole kyllä kirvojakaan. Ja se on luonnon oma lannoite. Alan vakuuttua sen tehosta yhä enemmän! Luumupuu ja raparperi tykkäävät. Raparperi on jäänyt jotenkin lapsipuolen asemaan tässä tohinassa.

Kiva, kun saa yrttejä omasta yrttipenkistä. Siitä en tule luopumaan! Lipstikka on varmaan ensi vuonna jo kunnollisen kokoinen.