Sinne mänj.

Sano savolaene.
Syys on koittanut myös tälle anopille. Kesä meni siinä ja siinä, oli muutama lämminkin päivä. Ja pienet kasvannaiseni onnistuivat mukavasti.
Kylvöksistä vastannut siippani sai melkein kaksi kehäkukkaa kukkimaan. Loput odottelevat tuolla onnettomassa muovihuoneessa. Edelleen.

Klassiset pavut ja yrtit onnistuivat kuin onnistuivatkin mainiosti. Papuja tuli lisukkeeksi juuri parahultaisesti. Melkein kaikki on jo syöty. Salvialla höystettynä. Minttua on järjettömiä määriä. Sitä olen paiskonut sinne tänne tontillemme. Ehkä vikatikki, mutta en raaski hävittääkään. Lipstikka kasvoi parimetriseksi, saksankirveli varjosti hengiltä pari muuta yrttiä ja silopersilja kukki. Jep. Chilit tuottavat kivasti satoa, jos ne vielä joskus sattuvat kypsymään. Hmmm. Kesäkurpitsaa tuli ihanan paljon. Vielä on penkissä pikkuisia, gratinoitaviksi mainiosti sopivia potikoita. Ja yksi kurpitsan mollero. Täytyypä tehdä piiras ja hilloa, niille, jotka voivat moisia herkkuja syödä. Itselleni kypsennän sitä pannulla voissa.

No, enivei, tässä on kaamos ja talvi edessä. Menen tekemään vähän lisää takkapuita. Toivottavasti talven aikana jaksan ja muistan suunnitella uusia kujeita ja muistella vanhoja.

Kesäkuun viileä alku

Ah, nautin siitä, että aurinko ei paahda minua tainnoksiin postilaatikkoreissulla. Lempeänviileä vajaan kahdenkymmenen asteen kesä sopii vartalolle paremmin, kuin pari edellistä, jolloin hiki kiehui pinnasta taivaalle alle kolmen minuutin. Olkapäät kesivät kolmeen kertaan kesän aikana. Hattu hiersi ohimoille karvattomat laikut. Ja ne näkyivät, koska kuontaloni on ruokkoamatta jo kolmatta vuotta. Eli vanhalla naisimmeisellä on pitkä tukka. No, puutarhapisniksistähän mun piti tässä.

Sain eilen viimein lannoitettua ja istutettua mansikkakurpitsalaatikon. Ei minulla mansikkakurpitsaa kasva, vaan kesäkurpitsaa ja mansikoita samassa laatikossa. Niiden juurelle laitan kerroksen olkea, ettei rikkaruohosto pääse valloittamaan kasvualustaa ainakaan ihan heti.

Löysin lähistöltä myös köynnöskuusaman taimia, joko siementaimia tai sitten on köynnellyt itsensä nurtsiin. Pitää siirtää ne tuonne ns. oikeaan paikkaan aidan viereen.
Kaikki kukkii kivasti. Sireenit täydessä kukassa, koiranheisi myös, valeistutuksessa asuvat spireatkin kukkivat ja aronia odottelee pääsyä paremmalle kasvumaalle. Edelleen. Onhan noi tuolla jo olleet erinäisiä vuosia. Melkein kymmenen...

Hernepenkki puuttuu. Sitä ei tänävuonna tule. Hontelo Auringonkukka odottelee tuolla siirtymistä ruukkuun rappusilla. Tuulalle kiitos edellisestä. Muista hakea ruukkuja meiltä, jos loppuu. Siis ruukut.
Pavut odottavat siirtymistä ruukkuun, onkin salkopapua tänävuonna vaan, eikä ollenkaan härkäpapuja.
Chileillekin pitäisi keksiä koti.

Mutta nyt hörppimään kahveeta, tekee hyvää hipiälle ja pitää hoikkana. Kuten minusta huomaa. Varsinkin tuon hoikkuuden.

Villisti pihalla

Nyt on pompsahtanut esiin villivihannesten poiminta. Joko kuivuriin, pakkaseen tai sitten ihan suoraan lautaselle, kattilaan ja pannuun. Alkaa olla varastot melko täynnä.

Takiainen osoittautui herkuksi. Nyt alkaa paikoitellen olemaan myös jättipalsamia sen verran suurina yksilöinä, että taidan tehdä pienen koekäytön. Ilman kypsennystä en hirviä niitä vielä maistella. Voikukat ovat osittain syödyt, uppopaistelin niiden kukkia häpeällisesti dippaamalla tempurataikinaan. Tai noh, eihän toi ihan mitään varsinaista ollut, mutta muunnelmia teemasta. Eli vähän jotain jauhoa, mielellään gluteenitonta, vettä, suolaa ja kananmuna. Sotkottimella sekaisin ja kukkanen dipaten sinne sekä hulautetaan kuumaan öljyyn. Hyviä kuumana. Muista vaan liottaa mykeröitä hetki, että saat ne pikkuinniäiset pois sieltä asumasta. Proteiinilisästähän sekin käy.

Vielä ehtii ennen juhannusta etsimään montaakin kasvia, ja mitä isommaksi kasvavat, niin sen pienempi verso siitä käytetään. Tänään on kuusenkerkkien vuoro joutua pataan. Keitellessä olisi hyvä olla teräs- tai alumiinikattila. Ettei dementia-aineet sula kattilasta evääseen.

Koppa kouraan ja metsänpohjia tutkimaan.

Mansikoita, rakas Watson.

Kävin puutarhamyymälässä. Mukaan tuli ihan väkisin liljansipuleita, mansikantaimia, muutama kesäkurpitsa varmuuden vuoksi ja lannoitetta.

Ja into jäi sinne puutarhamyymälään. Nyt ei sitten vaan jaksa. Mutta huomenissa. Teen sen mansikkamaan ja perustan kurpitsapenkin. Annan kananapaskaa raparperille. Huomenna. Huomenna on aina hyvä päivä.

...paahdetta.

Tietty. Ensin sataa ja sitten paistaa.

Meillä kukoistavat kuitenkin pikku kasvit. Jopa muutamat paikalleen kylvetyt ovat jo nostaneet päätänsä. Pavut ja auringonkukat ensimmäisinä. Pitänee vielä perehtyä kesäkurpitsan ja sen isomman kylvöön. Ja kylvää tuonne alamaailmaamme lisää harjaneilikkaa. Se kun on niin mukavan kirjava kasvi. Tulee lapsuus siitä mieleen. Samoin ruiskaunokista. Tosin sitä enää harvoin näkee siellä, missä sitä ennen näki. Ruispellolla.

Hara on hukassa ja jäykkä selkäni on kuin tulessa, kun yritän köykkiä rikkaruohostoa vähistä penkeistä. Mutta ennen loppuu koiralta kusi, kuin akalta konstit. Harjanvarteen vaan poikkipiena, kyllä se silläkin lähtee. Vähäiset rikkaruohot. Yritän olla ahkera, etteivät pääse riehaantumaan.

Jyrsijät, perkeleet.

Ensialkuun on todettava, että olen menettänyt viidenneksen lukijoistani. Kiitos ja anteeksi. YÄÄÄÄÄÄ....

Toisekseen, rotan- ja hiirenloukkuja viritellään. Hyvä, ettei napsahtanut äsken peukaloon. Omaan.
Ovat jyrsijät syöneet papujen ja auringonkukkien alut ihan tykkänään. Taidan sittenkin muovittaa ne. Siis ne idätysastiat. En hiiriä yms. Tai jos saan hengiltä, voisihan tolkuttoman elukan valaa vaikka akryyliin. Ilskottava ajatus on se. Siinä viaton eläinparka mätänisi hissukseen siinä akryylikappaleen sisikunnassa, ihan näkösällä. Ei kiitosta vaan. Ei.

Teimme myös uuden kasvilavan. Löytyi orpo lavakaulus. Se levitettiin nurtsille. Pohjalle paksusti sanomalehteä, että saadaan syksymmällä penkistä uutisia. Päälle multaa, ensin savista peltomultaa, sen päälle kompostoitunutta kompostimultaa ja pintasilaus tehdään kaupanmullalla. Sitten vaan joskus kurpitsaa siihen, kesäsellaista, ja eikun syömään. Aikanaan.

Nyt pitää mennä istutukset kastelemaan. Tosin istutuksen jälkeisessä kastelussa piti asentaa sipulit uudelleen takaisin penkkiin, kun kelluivat iloisesti veden pinnalla. Olisi kannattanut kastella se multa ekana. Mutta olisi ollut turhan helppo nakki semmoinen.

Vodaa!

Eilen menin otsa maassa ja survoin multiin sipulia ja yrttejä. Kastelin mitättömässä kasvihuoneentekeleessä olevat siemennykset ja järjestelimme pihamaalle soveliaan kasteluolosuhteet. Eli punkesimme vesitynnyrit rännien alle. Kohta on vettä vaikka lehmät jois. Vielä on tähteellä vanha kaivomme, johon survotaan vesiautomaatin letku, että saadaan alapihan kasvannaiset kasteltua.
Kahdeksan vuotta alatontilla viihtynyt multakasa pitää vielä siirtää eli levitellä jonnekin. Että saadaan lisää multaa.

Eilinen kastelusessio päättyi nauruntyrskeeseen, kun sipulit pulpahtelivat kastellessa mullan pinnalle. Olisi pitänyt kastella multa ensin perusteellisesti ja sitten vasta tunkea sipulit pinnan alle. Nyt jouduin laittamaan kymmenkunta uudelleen.

Onneksi luonto kastelee tänään, niin ei tarvitse itse kastella. Teen vaan tinktuuroita vihellellen Suvivirttä. Muutama kasvi puuttuu vielä, että kokoelma olisi valmis. Alkon typykkä katseli jonniin verran pitkään, kun hain kolme litraa votkaa...Vitsailin, että äitienpäivä tulee, pitää varautua.

Esi-idätyksen esikatselua esikoille.

Jees, saahan nähdä, miten tämän ajastuksen nyt käy. Meneekö sinne päinkään vain pelkästään päin helvettiä. Pitäisi putkahtaa ilmoille torstaina 10.5.12. Jos, niin hyvä ja jos ei, niin sitten ei hyvä heilu.

Tässä viikon 19 mittaan on tehty lähes oikeita puutarhaan liittyviä töitä. Mm. kaivettu muovisen kasvihuoneenkäppyrän muovi jostain kellarin lattiatasosta. Sinne viriteltiin kasvannaisia, sekä kesäkukkamallia että vihannesjohannesviritelmää. Pinaattia ja krassia, pavunituakin. Esikasvatusta, nääs.

Enemmän, kuin näitä kasveja, olisi kiva saada pieneliöstöä tontille. Jotain niinkuin hyötyeläintä. Kaneista en pidä, paitsi uunipannussa. Karkaavat vielä ja sitten meillä on pupuongelma. Ja aivan varmasti myös varsijousi. Sillä minä en diggaa villiintyvistä lemmikkieliöistä. Mirriltä nirri pois, jos ottaa perheestä ritolat. Koiraeläimetkin saisivat pötkiä lähimmän koiratalon hoteisiin, eikä jäädä metsiin toikkaroimaan. Tässä taannoin paikkaseudullamme viipotteli villiintynyt, ja kas, Tallinnasta ns. pelastettu koiraparka, jonka paikka olisi ollut aivan jossain muualla, kuin tässä lähiympäristössä. Perkele. Vaikka olenkin hellämielinen mummeli, niin kulkuelikoita en siedä. Olisin varmaan raamatunaikoina ollut heinäsirkkavitsauksen pahin viholainen. Hutkinut varpuluudalla hengiltä koko populan.

Mutta suureksi ihmeekseni raparperi, luumupuunraaskut ja sipulikasvit ovat hengissä. Ja vielä suuremmaksi äimistyksekseni on vihanneslaatikosta änkeämässä saksankirveliä ja lipstikkaa. Siitä olen iloinen, että muutama muu maustekasvikin pilkistää mullan alta. Kuten timjami, jota viime vuonna kylvin, mintunperkelettä ei saa hengiltä millään, persiljaa nousee toiseenkin lootaan ja hitunen ruohosipuliakin näyttää änkeytyvän kevätahavan hyvältäväksi.

Vettä kaipaavat puut ja maa. Sekä minä. Siitospölyä on aivan liiankin kanssa ilmoilla, enkä jaksaisi enää niistää kaiken aikaa. Pykii jo nahka nenänpielistä. Ja räkä valuu virtanaan, makoili tai istui, aivastuttaa ja silmät ovat kuin Närpiöläisellä tomaattikauppiaalla.

Kiva sentään, kun on kevät. Kaikille ÄIDEILLE HYVÄÄ ÄITENPÄIVÄÄ.

Mitä? Ei lunta?! Varjopaikatkin kohta lumetta.

Lumetta tai ei, meidän pihaltamme ei enää löydy lunta kuin pohjoisseinustalta ja yhden katoksen edestä. Siis sitä on katoksen etualalla. Ei katoksen verran. Lumi alkaa olla pelkkää lumetta. Lumelunta. Pihallamme venyy vanha saunan pata, joka ei takuuvarmalla ole ollut sula sen kyljessä lepäävän jäälimpin takia, niin sieltä työntyy jo villitulppaanin versoja. Aika suuriakin.

Viimevuonna kasvattamani kurpitsa, se semmoinen pyöreä mollukka, asui kahdeksan kuukautta keittiön pöydällä. Suureksi kummastuksekseni avattaessa ei kurpitsa ollut sisältä mätä, kuten herra odotti. Ja makukin oli erinomainen. Viillelty kurpitsa otti kyllä itseensä, ja himpunverran homehtui. Avoimista pinnoista. Senkin olisin voinut välttää, jos olisin voidellut pinnat kevyesti öljyllä ja sullonut mollikan jääkaappiin. Mutta kun ei, niin ei. Piti jättää pöydälle muhimaan. No, siemenet on ihan jees.

Ja nyt hittovie, joudun pakon edessä venymään sisätiloissa, kun voisin rakentaa peruskuntoa raaputtelemalla pihaa! Ja ainoat kukkivat ovat ruttojuuret ja krookukset. Ruttojuurista on iloa perhosille, joita lenteleekin ihan mukavasti ilmatilassamme.

Eipä tässä muuta, kuin ihmettelemään maailman menoa. Ja tuloa. Sekä että ja myöskin.

Kevättä edistämässä.

Ripottelin jo eilen tuhkaa takilleni ja kengänkärjille. Tosin lumensulatustarkoituksessa. Löysin tuhkan seasta myös muutamia nauloja, sillä näämmäs oli takassa tullut poltettua jotain naulapitoista. Niistä ei juurikaan ole kasvamaan eikä lannoitteeksi eikä sulattamaan lunta. Tai ehkä ne kuumina olisivat lunta sulattaneet. Tuossa pihamaalla on nimittäin inha kinos, joka ei ota sulaakseen. Kulkuväyliltä on piesty rautakangella jäitä pois.

Tämä kevät on ollut taas omituisten keväitteni joukossa omituinen. Yhtään pelakuun pistokasta tai itävää yrttiruukkua minulla ei ole. Eikä paljon muitakaan. Puolustuksekseni lausun paasilinnamaisia absurdeja totuudenpuolikkaita sekä manaan ilmastoamme alimpaan kattilaan. Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tupattiin kuolemaan. Kuolinvuoteella korisi varmaan kaksi kolmasosaa katajaisesta kansastamme, imeväiset piltit ja vanhukset noin etujoukkoina. Omaiset huokailivat, että sentään maa alkaa olla sula, että saadaan hauta kaivettua.

Tänään tuolla ulkomaailmassa tulee vettä solkenaan. Alan pikkuhiljaa penkoa framille puutarhatyökaluja, ruukkuja ja sensellaista. Josko vaikka innostus iskisi yllättäen, siis ihan kympillä. Että olisi sitten kesän mittaan kasteltavaa ja nypittävää. Ai hemmetti! Ostinhan minä perhehelvetistä, eli ostoshelvetistä kaksi erilaista timjamia ja yhden rosmariinin. Että siltäosin yrttiviljely on aloitettu.